Näyttelijäliitto pyrkii kitkemään häirintää kampanjoimalla

Näyttelijäliitto haluaa kitkeä seksuaalisen häirinnän niin näyttelijöiden työstä kuin koko yhteiskunnasta. Liiton toiminnanjohtajan Elina Kuusikon mielestä on hienoa, että näyttelijät ovat aloittaneet keskustelun, joka on osoittautunut laajemmaksikin ongelmaksi.

– Toivoisin, että se johtaisi yleiselläkin tasolla asenteiden korjaamiseen ja puuttumiskynnyksen madaltumiseen.

STT:n ja Näyttelijäliiton viikonloppuna julkistetussa kyselyssä yli sata suomalaista näyttelijää kertoi tulleensa seksuaalisesti ahdistelluksi tai häirityksi työssään. Vastauksien perusteella on selvää, että moni tapauksista täyttäisi rikoksen tunnusmerkit.

Kuusikko kertoi maanantaina STT:lle, että liitto aloittaa alan työnantajille suunnatun kampanjan seksuaaliseen häirintään puuttumiseksi.

– Täytyy lähteä ihan sieltä, että saadaan heräteltyä työnantajat ymmärtämään, että tämä on heidän vastuullaan.

Kampanjalla pyritään luomaan toimintamalleja siihen, miten häirintään puututaan.

Näyttelijöiden työnantajina on niin teattereita kuin tuotantoyhtiöitäkin. Kuusikon mukaan kummatkin isot toimialat pyritään ottamaan kampanjan piiriin.

– Tuotantoyhtiöt tulevat olemaan vaikeampia, hän kuitenkin toteaa.

Esimerkiksi elokuviin palkataan näyttelijät usein vain muutamiksi päiviksi kerrallaan, eikä luottamusmiehiä tai työehtosopimuksia tunneta. Teatteripuolella liiton on helpompi vaikuttaa.

 

Näyttelijän on aina varauduttava häirintään

Näyttelijä Anna Korolainen mietti kolme päivää, pitäisikö hänen kertoa kokemastaan häirinnästä. Hän pohti kahta asiaa: oliko asia tarpeeksi vakava, ja pilaisiko hän hyvin alkaneen uransa, jos kertoisi asiasta?

Lopulta Korolainen kertoi tapauksesta ja on tyytyväinen siihen, miten asia hoidettiin. Nyt hän pitää selvänä, että jokaisesta ahdistelutapauksesta pitää kertoa.

– Mutta kun se sattuu omalle kohdalle, totta kai sitä miettii, että olisi helpompi olla hiljaa ja kaikille kiva. Mutta se ei loppupeleissä edistä kenenkään asiaa, vaikka hetken aikaa se saattaisi tuntua järkevältä ratkaisulta.

Korolaisen mukaan työtehtävissä on varauduttava häirintään.

– Tietenkin on vaikea todentaa muiden tarinoita, mutta se tuntuu enemmän normilta kuin miltään poikkeukselta.

Itse Korolainen arvelee olevansa onnekas, koska hänen näyttelijänä kokemansa häirintä rajoittuu pariin tapaukseen. Hän huomauttaa kuitenkin valmistuneensa vasta pari vuotta sitten.

Häirintä on Korolaiselle tuttua myös ravintola-alalta, jolla hän työskenteli opiskeluaikoinaan. Siellä ahdistelu oli Korolaisen mukaan usein suorempaa.

– Näyttelijän työssä ahdistelu on ehkä helpompi maskeerata jonkin taiteellisen tavoitteen taakse.

 

Uutista täydennetty 23.10. kello 18:18.