Nainen poltti kotinsa Hiltulanlahdessa

Poliisi epäilee kuopiolaista nelikymppistä naista tuhotyöstä. Naisen epäillään polttaneen omakotitalon Kuopion Hiltulanlahdessa alkuviikosta.

Poliisitutkinnan mukaan nainen sytytti puurakenteisessa vuokrakodissaan tulipalon myöhään maanantaina ja jätti palon leviämään. Hän tuli takaisin aamulla ja havaitsi, että palo oli tukahtunut yöllä itsestään.

Tuli oli kuitenkin ehtinyt tuhota sisältä talosta naisen irtaimistoa sekä vaurioittaa vuokranantajan omistaman talon rakenteita, vaikka palo ei levinnytkään ulospäin näkyviin.

Nainen soitti tiistaina päivällä palosta hätäkeskukseen, joka hälytti paikalle poliisit.

Poliisin tekniset tutkijat selvittivät, että palo oli sytytetty tahallaan. Tällä viikolla kuulusteluissa nainen myönsi sytyttäneensä palon. Poliisi jatkaa tapauksen taustojen selvittämistä.

Sytytetty palo sijaitsee paikalla, josta palo ei olisi yltyessäänkään olisi ollut vaarassa levitä muiden rakennuksiin. Poliisin tietojen mukaan talossa ei myöskään ollut paikalla muita ihmisiä, jotka olisivat voineet olla vaarassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.