Nainen yritti autoilla leirintäalueelle humalassa

Aamuyöllä sunnuntaina Kuopion Rauhalahden leirintäalueen vartija pysäytti alueen portille henkilöauton, jonka kuljettajan ajokuntoa hän epäili.

20-vuotias kuopiolainen nainen puhalsi paikalle kutsutun poliisipartion alkometriin 1,42 promillea.

Naista epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja vieressä istunutta auton haltijaa kulkuneuvon luovuttamisesta juopuneelle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Juha Honkosen uutisanalyysi: Koronan toinen aalto tulee, olemmeko valmiit?

Uhrit ovat rohkaistuneet – seksuaalirikoksista tehtiin viime vuonna kolmannes enemmän rikosilmoituksia kuin vuonna 2017

Kotimaanmatkailun buumi täytti suosituimmat ranta- ja luontokohteet äärimmilleen – "Tällä erää menekkiä olisi päivittäin useammallekin luksussviitille"

Osa yrityksistä soittaa yhä taustamusiikkia luvatta – ravintolat ovat tunnollisimpia maksajia

Eteläiseen ja itäiseen Suomeen annettu rankkasade- sekä tuulivaroitukset

Yöllä uudelleen syttyneestä senioritalosta nousee enää lähinnä vesihöyryä – pelastuspäällikkö palon mahdollisesta leviämisestä: "En uskalla luvata mitään"

Jyväskylässä senioritalon tulipalo saatu hallintaan – palossa ei henkilövahinkoja

Iäkäs ihminen kuoli sairauskohtaukseen Alahärmän Powerparkin kartingradalla kesken ajon

Itäsuomalaiselle leirintäalueyrittäjälle syytteet nuorten kesätyöntekijöiden seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja ahdistelusta

Poliisihallitus löysi rahapelien ikärajavalvonnasta vakavia puutteita –  vain joka neljättä nuorta pyydettiin todistamaan ikänsä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.