Naisystävän surma toi yli kymmenen vuotta vankeutta

Viitasaarella viime tammikuussa naisen surmannut mies tuomittiin tiistaina vankeuteen kymmeneksi vuodeksi ja kuudeksi kuukaudeksi. Keski-Suomen käräjäoikeus katsoi, että Simo Sakari Pykäläinen syyllistyi tappoon puukottaessaan naisystäväänsä reiteen. Puukotuksen takia valtimo katkesi, ja nainen kuoli verenhukkaan.

Pykäläiselle tehdyn mielentilatutkimuksen mukaan hän oli tekohetkellä täydessä ymmärryksessä.

Käräjäoikeudessa luettiin tuomio myös Pasi Petteri Luukkaselle, joka sai kaksi vuotta vankeutta.

Molemmat miehet tuomittiin törkeästä ryöstön yrityksestä. He olivat varastaneet seurassaan olleen naisen pankkikortin. Kun nainen ei suostunut antamaan tunnuslukua, Pykäläinen uhkasi katkaista puukolla naisen keskisormen. Lopulta Pykäläinen puukotti naista reiteen.

Poliisi sai miehet kiinni sattumalta, kun he olivat ajamassa päihtyneinä kohti Kajaania. Naisen ruumis löytyi auton peräkontista.

Uusimmat

Kotimaa

7 000 asukkaan kaupunki sai kaksi kansanedustajaa, 54000 asukkaan kaupunki ei yhtään – "Nyt meillä on suorat yhteydet Arkadianmäelle"

Väitös: Rekkakuskien työ on täynnä "rytmihäiriöitä" ja ristiriitaisia odotuksia

Lähijunia kohtaan on virinnyt uutta kiinnostusta – pullonkaulana rataverkon tukkoisuus

Oulun laajan hyväksikäyttö- ja raiskausepäilyn ensimmäinen käräjäkäsittely alkaa tänään

Eduskunta aloittelee uutta vaalikautta – kansanedustajien valtakirjat tarkastetaan tänään

Yhden teepaidan valmistaminen kuluttaa saman verran vettä kuin ihminen juo 2,5 vuodessa: "Avaa vaatekaappisi ovi, ja aloita syvähenkinen mietiskely omista kulutustottumuksistasi"

Kotkassa syttyi palo Finexin 1  500 neliön teollisuushallissa – palo saatu toimitusjohtajan mukaan sammutettua

Eduskunta aloittaa työnsä tiistaina uudella kokoonpanolla

Jenni Passi haluaa välttämättä lapsen, jolla on Facebookin perustajan Mark Zuckerbergin geenit – kirjailija Jussi Lehmusvesi paljastaa, miksi

Munkki tarvitsee rekkakuormallisen huumorintajua, joten Isä Nasari joutuu kiusaukseen aina kun hän näkee tekstin: "Munkin tekee mieli kahvia"

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.