Nato-vastustajat töhrivät ulkoministeriön seiniä

Ulkoministeriön rakennus joutui Nato-vastaisen ilkivallan kohteeksi tänään. Kahdeksan miestä ja yksi nainen, jotka vastustavat Suomen Nato-lähentymistä, töhrivät Helsingin Katajanokalla sijaitsevan ministeriön seiniä, ovea ja porttia punaisella maalilla puolilta päivin.

Poliisi otti kiinni kaikki epäiltyinä vahingonteosta. Poliisi kuulusteli heitä iltapäivällä, mutta heidän oli määrä päästä pois illan aikana. Heitä uhkaa poliisin mukaan pahimmillaan sakkorangaistus.

Joukon nuorin oli 16-vuotias ja vanhin 43-vuotias. Häiriköt eivät olleet ilmoittaneet poliisille etukäteen tempauksestaan.

Seminaaripaikan läheiselle tielle viritettiin poliisin mukaan vaijeri. Poliisi otti liikenneturvallisuutta vaarantavan esteen pois. Vaijerin virittäjää ei tavoitettu.

Etukäteen poliisin tiedossa ollut Nato-vastainen mielenilmaus sujui rauhallisissa merkeissä. Poliisin mukaan Kalastajatorpalle kokoontui noin sata mielenosoittajaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

"Kalman haju on tsunamista vahvasti muistissa" –  lehtikuvaaja Peter Jansson ehti kuvata monia järkyttäviä uutistapahtumia

Leppä torjuu maito- ja lihakiellot: "Asiassa ollaan hakoteillä, jos kieltoja perustellaan ilmastosyillä."

Ulkomailta tuoduille henkilöille hankittiin suomalaiset henkilötunnukset, näiden nimiin otettiin pikavippejä ja luottokortteja – epäillyllä huijauksella saatiin yli 700  000 euroa

Poliisi kaipaa havaintoja valkotakkisesta miehestä Espoossa – epäillään yrittäneen napata 9-vuotiaan pojan

Korkein oikeus perui vartijan murhanneen vangin vapauttamisen – Vanki oli liittynyt vankilassa UB-jengin täysjäseneksi

Poliisi saanut kiinni etsimänsä nuoren naisen Harjavallassa – etsittiin epäiltynä väkivaltarikoksesta

Täyteen vuokratut ostarit houkuttelevat pois keskustoista maakunnissa, pääkaupunkiseudun kauppakeskuksissa liiketiloja on tyhjillään

Ravitsemusterapian professori Ursula Schwab torjuu maito- ja lihakiellot: "Kiellot johtavat aina ongelmiin"

Maaseudun Tulevaisuus: Enemmistö ei karsisi lihaa ja maitoa koulujen ja päiväkotien ruokalistoilta

Lähestymiskieltojen määrä vajosi alemmas kuin koskaan – Kansainvälinen asiantuntijaryhmäkin ihmettelee Suomen alhaisia lukuja

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.