Neljä jäi kiinni kaljanäpistyksistä

Poliisi otti maanantai-iltana kiinni kaksi miestä ja kaksi naista epäiltyinä näpistysrikoksista Kuopiossa. Rikokset tapahtuivat eri puolilla kaupunkia puolentoista tunnin sisällä.

Tapaukset eivät liittyneet toisiinsa muuten kuin, että ne sattuivat sattumalta lähes perätysten.

Ensin illalla kello 19.30 aikoihin poliisille ilmoitettiin Kolmisopen Citymarketista, että mies vei erilaisia juomia ja poistui autolla paikalta. Hetken päästä sama mies olikin varkaissa Saarijärven K-marketissa. Mies ehti näpistellä juomia mukaansa, mutta poliisit tavoittivat hänet kantamustensa kanssa kaupan läheltä.

Samana iltana toinen mies näpisti juomia mukaansa keskustasta Kauppakadun K-marketista ja sen jälkeen Minna Canthin kadun R-kioskilta. Poliisi tavoitti miehen asunnosta Haapaniemenkadulta.

Miehen kotoa löytyi myös luvaton ampuma-ase, joten poliisi epäilee miestä myös ampuma-aserikoksesta.

Lisäksi Haapaniemenkadun Siwassa kaksi naista varasteli juomia mukaansa. Myös myyjä huomasi teon ja kielsi naisia, toinen naisista uhkasi myyjää väkivallalla. Poliisi epäilee naista siksi ensi alkuun ryöstöstä, mutta rikosnimike voi vielä muuttua.

Naisetkin jäivät kiinni pian teon jälkeen keskustassa.

Kaikki epäillyt ovat poliisille entuudestaan tuttuja rötöstely- ja päihdetaustansa vuoksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Nuorisosäätiö vaatii entisiltä hallituksen jäseniltä jopa miljoonien korvauksia

Hoitoalan opinnot eivät houkuta nuoria entiseen tapaan – sairaanhoitajaksi opiskeleva Otto Hyvärinen, 24, on kuitenkin tyytyväinen valintaansa: "Teen tärkeää työtä"

Selkeä sää lupaa pakkasia – Etelä-Karjalan pelastuslaitos varoittaa heikoista jäistä

HS-gallup: Puolueiden kannatus näyttää vakiintuneen, perussuomalaiset edelleen ykkösenä

Pikkulasten vanhemmat ovat tyytyväisempiä elämäänsä kuin muut samanikäiset – mediasta välittyy usein hyvin raskas kuva pikkulapsiperheiden arjesta, arvioi tutkija

Kotkien piinaama valkohäntäpeura pelastui jäiltä ilmatyynyaluksen kyydissä Lappajärvellä

EU-puheenjohtajuus maksoi Suomelle lähes 80 miljoonaa – kokouksissa ei annettu perinteisiä tavaralahjoja, vaan kompensoitiin lentopäästöjä

Saimaan jää- ja lumitilanne heikoin vuosikymmeniin – toivo norppien auttamisesta elää yhä

Rafale-hävittäjän kauppamiehet Pirkkalassa: "Tämä kone lentää Ranskan taivaalla vielä 2060-luvulla."

Riippusilta romahti lumen painosta Urho Kekkosen kansallispuistossa Savukoskella

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.