Nelonen: KRP kuulustellut Nuorisosäätiön ex- johtajaa

Nelosen uutisten mukaan keskusrikospoliisi (KRP) on kuulustellut Nuorisosäätiön entistä toimitusjohtajaa Jorma Heikkistä epäiltynä lahjuksen antamisesta.

Uutisessa KRP:n tutkinnanjohtaja Matti Räsänen vahvisti, että poliisi on tavannut Heikkisen.

- Häntä on kuultu, mutta esitutkinta on edelleen kesken ja sen tarkemmin en kommentoi Heikkisen asemaa tai kuulustelun sisällöstä asiassa, kertoi Räsänen Nelosen uutisissa sunnuntai-iltana.

Rikosepäily liittyy vaalitukiin, joita keskustaa lähellä oleva Nuorisosäätiö antoi Raha-automaattiyhdistyksen hallituksen puheenjohtajana toimineelle Jukka Vihriälälle. Ex-kansanedustaja Vihriälää KRP epäilee virka-aseman väärinkäyttämisestä ja lahjuksen ottamisesta.

KRP:n mukaan mahdollisesti muitakin Nuorisosäätiön johdossa ja hallinnossa toimineita epäillään lahjuksen antamisesta, kertoi Nelonen. Tutkinnanjohtaja Räsänen sanoi, että KRP pyrkii toimittamaan hankkimansa tiedot oikeuskanslerille kevään aikana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.