Neuvostoliitto sieppasi talvisodan jälkeen satoja suomalaisia, vain pieni osa palasi

Maaliskuun 13. päivä 1940 kello 11 vaikenivat aseet Suomen ja Neuvostoliiton välillä talvisodan rintamilla. Reservin lääkintäluutnantti Osmo Alonen lähti pelastamaan luovutetulle alueelle jääneitä haavoittuneita suomalaissotilaita Säkkijärvellä Karjalan kannaksella.

Sen jälkeen Alosta ei ole nähty. Miehen kohtaloa yritettiin selvittää Neuvostoliitosta vielä 1950-luvulla.

Alosen kohtalosta kertoo kuopiolaistutkija, dosentti Juha Pohjosen tänään julkaistava teos Sodan ja rauhan rajalla – Välirauhan uhrit 1940–1941.

– Jää todennäköisimmäksi vaihtoehdoksi, että Alonen on tapettu vakoilijana heti keväällä tai viimeistään kesän 1940 aikana, Pohjonen päättelee.

Alonen ei jäänyt viimeiseksi. Seuraavien kuukausien aikana rajalta katosi ainakin 212 ihmistä, joista vain 79 palautettiin.

Yli 130 katosi lopullisesti tai tapettiin. Pohjonen uskoo, että sekavissa oloissa määrä oli vielä suurempi.

– Puhutaan sadoista, mutta ei tuhansista.

Petsamoa lukuunottamatta itäraja on nyt jo 76-vuotias, mutta heti talvisodan päätyttyä sitä ei maastoon ei oltu vielä merkitty. Oli vain Moskovassa kartalle tylsällä kynällä karkeasti piirretty viiva. Kartan mittakaava oli 1:1 050 000, jolloin rajan leveys oli maastossa pari kilometriä.

Epämääräisyyden vuoksi rajalle vetäytyneet suomalaiset ja sinne edenneet venäläiset harhailivat puolin ja toisin. Harhailijoita palautettiin takaisin omille puolilleen.

Maalis-huhtikuun vaihteessa tilanne jostakin syystä muuttui. Neuvostoliiton puolelle harhautuneiden lisäksi suomalaisia siviilejä ja sotilaita alettiin siepata selkeästi Suomen puolelta.

Ihmisiä katosi pysyvästi.

Vastaanotto rajan takana oli arpapeliä.

Esimerkiksi kiteeläinen reservin sotamies Eliel Väistö lähti kotilomallaan hakemaan hevosella heiniä Neuvostoliiton puolelle jääneeltä ladolta. Takaisin tuli vain hevonen.

Myöhemmin neuvostoliittolaiset luovuttivat heinänhakijan ruumiin kertoen, että tämä oli tappanut yhden luutnantin ja haavoittanut vaikeasti toista sotilasta – aseeton mies.

Jo 67-vuotias August Ahokas ja Ivar Makkonen lähtivät puolestaan heinänhakuun Uukuniemen kunnantalolta, joka oli Neuvostoliiton puolella. Neuvostosotilaat ottivat heidät kiinni kunnantalon pihassa.

Molemmat pääsivät samana päivänä takaisin. Sitä ennen suomea puhuvat pidättäjät olivat antaneet heinänhakijoille rahaa ja tarjonneet teetä.

Suurin osa siepatuista olikin siviilejä, noin 170.

Sieppauksilta eivät säästyneet myöskään rajalle määrätyt sotilaat ja rajavartijat.

– Huhtikuussa rajan läheisyydessä oli hengenvaarallista liikkua. Pahimpia paikkoja olivat Tohmajärvi, Uukuniemi ja Ilomantsi, Pohjonen kertoo.

– Rajavalvonta oli paikoin yhtä vaarallista kuin partiointi rintaman läheisyydessä sodan aikana.

Lähes teloitus oli rajasotamies Väinö Nuutisen kohtalo huhtikuussa Ilomantsin Möhkössä. Nuutinen löytyi kuolleena noin puolen kilometrin päästä ennakoidusta rajalinjasta. Vainajasta löytyi viisi luodin reikää.

Tapausta selvitettiin laihoin tuloksin. Ampujat jäivät löytymättä. Nuutisen kohtalosta kertoo muistolaatta Möhkössä.

Sieppaukset alkoivat laantua heinäkuun jälkeen, kun raja oli saatu merkityksi.

Vielä kuitenkin syyskuussa 1940 kävi huonosti Ilomantsissa Väinö Konoselle ja Väinö Turuselle.

Sotamieskaksikko oli määrätty maalaamaan rajatolppiin Suomen vaakunat ja numerot. Miesten jäljiltä löytyivät vain maalaustarvikkeet yhden tolpan juurelta.

Myöhemmin saatiin selvitetyksi, että molemmat olivat kuolleet vankileirillä Siperiassa. Heidät oli tuomittu luvattomasta rajanylityksestä.

– Kaikki rajan yli harhautuneet tulkittiin vakoilijoiksi. Kahdeksan vuotta vankeutta oli normi rangaistus, Pohjonen sanoo.

Vankeusrangaistus suoritettiin jollakin pahamaineisen Gulagin karulla vankileirillä. Sieltä harva palasi.

Kahdeksanvuotiasta syytettiin vakoilusta

Talvisodan päätyttyä suomalaiset vetäytyivät ja venäläiset etenivät seitsemän kilometrin vuorokausivauhtia uudelle rajalle.

Uusi raja oli aluksi vain kartalle merkitty viiva. Uutta rajaa alettiin aukaista maastoon toukokuussa.

Heinäkuun puolivälin jälkeen raja oli saatu merkityksi. Marraskuussa molemmat osapuolet totesivat, että rajankäynti oli toteutettu kuten Moskovassa oli sovittu huhtikuussa.

Sodan päättymisen ja rajankäynnin aikana rajaseudulta siepattiin 212 suomalaista, suurin osa Suomen puolelta. Heistä 170 oli siviilejä, muutamaa lukuun ottamatta miehiä.

Siepatuista palautettiin 79, loput 133 katosivat tai tapettiin.

Siepatut saivat Neuvostoliitossa yleensä kahdeksan vuoden tuomion vakoilusta. Vuonna 2000 Venäjä rehabilitoi eli puhdisti 22 palautetun sotilaan maineen.

Nuorimmat olivat kadotessaan 18-vuotias Uuno Kirsi ja 15-vuotias Väinö Koskimies Ensosta. Koskimies oli kuollut ohutsuolen tulehdukseen lastensiirtolassa 1941 ja Kirsi työleirillä keuhkokuumeeseen 1942.

Nuorin venäläisten vakoilusta syyttämä oli 8-vuotias Jussi Huikko, joka oli päähänpistosta käynyt Syväoron asemalla Parikkalan kohdalla Neuvostoliiton puolella.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Vuosien kärsimys epäluulon ja pelon takia

Viimeinen Neuvostoliitosta Suomeen palautettu sai valtiolta miljoonakorvauksen

Stalin: Hankoniemi irti Suomesta kanavalla