Nilsiän ex-kaupunginjohtajalta katkesi kylkiluu Tahkon kilpailussa – Rajussa törmäyksessä mukana myös hyvää tuuria

Kuopion kaupungin konserniohjausjohtaja, Nilsiän entinen kaupunginjohtaja Janne Airaksinen loukkaantui maastopyöräilytapahtumassa Tahkon MTB:ssä viime viikonvaihteessa.

– Kylkiluu katkesi. Lääkärin mukaan oli hyvää tuuria, etteivät keuhko ja maksa vaurioituneet.

Hän kaatui suhteellisen suoralla osuudella neljän tunnin kuluttua perjantaina klo 24 olleen lähdön jälkeen. Matkaa oli silloin taitettu noin 80 kilometriä.

– Menin tuttua reittiä yhden kiven väärää puolta ja ohjaustanko osui puuhun.

Vauhtia oli 25–30 kilometriä tunnissa, joten törmäys oli kova.

– Ilmat lähti pihalle lahjakkaasti.

Airaksinen pohti maanantaina, että vauhti oli hänelle liikaa. Pääsyyksi hän epäili aamuyön hämärää. Lisäksi maassa oli kastetta.

– Hämärässä ajoa olisi pitänyt harjoitella etukäteen.

Airaksinen oli tuolloin toisena 240 kilometrin kilpailussa. Pari minuuttia hänen perässään ajanut kilpailija pysähtyi auttamaan.

– Sanoin, että anna mennä vaan. Pikkuhiljaa ajelin pintahengityksellä Kinahmin takana olevalla tiellä ja koetin nostaa tehoja. Liian kipeästi kävi. Tätä kun tehdään paljon yläkropallakin.

Airaksisen vaimo Riina Airaksinen sen sijaan toi voiton kotiin 120 kilometrin yleisessä sarjassa.

Janne Airaksinen joutuu parantelemaan itseään pitkään. Ensin hän pyrkii palaamaan maantiepyörän selkään.

Hän polkee usein töihin Kuopioon Nilsiän puolelta 37 kilometrin päästä. Ennätys on kaksi sekuntia alle tunnin eli 37 kilometrin keskinopeudella.

Kilometrejä hän keräsi eniten toukokuussa, jolloin treeniä oli 16–17 tuntia viikossa.