Norjalaisen sotilasosaston epäillään loukanneen Suomen rajaa

Norjan armeijan epäillään loukanneen Suomen pohjoisrajaa, kertoo Rajavartiolaitos. Lapin Rajavartiosto tutkii viime torstaina sattunutta tapausta, jossa Norjan asevoimien moottorikelkoilla liikkunut sotilasosasto oli ylittänyt valtakunnan rajan Norjasta Suomeen.

Tapaus sattui Käsivarren Lapissa, Enontekiön kunnan pohjoisosan tunturialueella.

Tapahtumapaikkatutkinnassa todettiin, että ylitys tapahtui noin kilometrin matkalla ja ulottui enimmillään noin 400 metriä Suomen puolelle.

Tapaus tuli Rajavartiolaitoksen tietoon Norjan sotilasviranomaisen tekemän ilmoituksen perusteella. Asian selvittämistä jatketaan yhteistoiminnassa Norjan viranomaisten kanssa.

Suomella ja Norjalla on 736 kilometriä yhteistä rajaa. Norja on ainoa Nato-maa, jonka kanssa Suomella on maaraja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.