Nuorille naisille tuomiot varastelusta

Pohjois-Savon käräjäoikeus tuomitsi kolme 19–20 -vuotiasta naista ehdollisiin vankeusrangaistuksiin useista pienistä rötöstelyistä Varkaudessa. Naisten lisäksi tuomittiin 19-vuotias mies samasta tuttavaporukasta. Nuoresta iästään huolimatta nelikko on ehtinyt tulla poliiseille hyvin tutuksi.

20-vuotias nainen varasti tuntemansa naisen asunnosta tämän kukkaron kortteineen sekä asunnon avaimen Varkaudessa vuosi sitten.

Varastetulla pankkikortilla nainen teki ostoksia samanikäisen ystävänaisen kanssa viime syksynä ja väärensi uhrin nimellä asiakirjoja, jotta sai käytettyä pankkikorttia.

Lievään maksuvälinepetokseen syyllistyneiden naisten yhteistoiminta ei ollut aukotonta, sillä vain kuukautta myöhemmin 20-vuotias nainen murtautui ystävänsä kerrostaloasuntoon.

Murtautuja ja apurina ollut 19-vuotias nainen rikkoivat asunnon irtaimistoa ja sotkivat paikkoja nesteillä ja jauhoilla. Nuorempi naisista vei asunnosta mukanaan myös television.

Taustalla riehumiseen oli se, että asunnon asukas oli muutamaa viikkoa aiemmin jäänyt kiinni rattijuopumuksesta ja kortitta ajosta. Kiinnijäämisen yhteydessä hän antoi poliisille 19-vuotiaan naisen henkilötiedot oman nimensä ja syntymäaikansa sijasta.

Porukan mies jäi kiinni ajosta humalassa ja ilman ajokorttia. Hän oli myös aiemmalla kerralla luovuttanut epäkuntoisen auton humalaisen naisen kuljettamaksi.

Oikeus tuomitsi 20-vuotiaan naisen viideksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen, 19-vuotiaan naisen neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja ystävänaisen 65 päivän ehdolliseen vankeuteen. Lisäksi mies sai ehdollista vankeutta neljä kuukautta ja 15 päivää. Eri rikosnimikkeitä oli kaikkiaan 16.

Murtautujat rikkoivat asunnon ja varastivat tv:n