Nyt on se ensikänni-viikonlopun vaara

Poliisi valvoo koko loppuviikon nuorten päihteiden käyttöä tavoitteena vähentää koulunpäättäjäisviikonlopun alkoholin käyttöä ja siihen liittyviä rikoksia ja onnettomuuksia.

Nuorten kokoontumisista ulkona odotetaan tosin viime vuosia pienimuotoisempia, sillä sääksi on luvattu sateista ja illoiksi kylmää.

– Alle 18-vuotias ei saa pitää hallussaan alkoholijuomaa tai seurauksena on vähintään 20 euron rikesakko ja juomien menetys, komisario Jyrki Haapala Pohjois-Savon poliisista muistuttaa.

– Asiasta ilmoitetaan myös nuoren vanhemmille sekä lastensuojeluviranomaisille.

– Vanhempien tulisi asettaa lapselle terveen kehityksen turvaavia rajoja myös koulujen päättymisviikonloppuna, jolloin monet lapset käyttävät alkoholia ensimmäisiä kertoja elämässään. Tottumattomalla seurauksena saattaa olla alkoholimyrkytys.

– Päihtyneen alentunut riskinottokynnys lisää myös humalavahinkojen ja rikoksen uhriksi joutumisen vaaraa.

Poliisi puuttuu myös täysi-ikäisten häiritsevään alkoholin käyttöön.

– Viikonloppuna valvotaan myös ravintoloiden alkoholin anniskelua ja erityisesti päihtyneille anniskelua. Tarkkailussa on, kuinka päihtyneitä asiakkaita järjestyksenvalvojat laskevat ravintolaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Aikuiset tulevat katsomaan lauantai-iltana

Antoiko koko maailma luvan juhlia?