OPH:n pääjohtaja tehostaisi oppilashuoltoa, ei vartiointia

Opetushallituksen pääjohtaja Timo Lankinen epäilee vartioinnin ja turvatoimien tehoa kouluväkivallan ehkäisyssä.

Lankinen korostaa väkivallan tunkevan kouluihin ympäröivästä yhteiskunnasta. Siksi tilanteen rauhoittamiseen tarvitaan viranomaisten laajaa yhteistyötä.

- Yhteiskunnassa sallitaan liian väkivaltainen ilmapiiri, sanoo Lankinen STT:n haastattelussa.

Koulun sisällä ongelmia kannattaa hänen mielestään ratkoa mieluummin tehostamalla oppilashuoltoa kuin vartiointia. Myös opetusryhmien pienentäminen voisi helpottaa tilannetta.

Jokelan ampumistapauksen vuoksi opettajille eri puolilla maata järjestettiin viime keväänä kriisikoulutusta. Myös koulujen turvasuunnitelmia käytiin läpi. Uusi tragedia antaa Lankisen mielestä yhä aihetta niiden tarkastamiseen ja parantamiseen.

Pääjohtaja toivoo, että kouluissa varataan riittävästi aikaa keskusteluun. Samalla aikuisten on säilytettävä rauhallisuutensa.

- Koulutyön jatkuminen luo sekin turvallisuutta, hän sanoo.

Opetushallitus on koonnut verkkosivuilleen aineistoa kriisien käsittelyyn.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.