Oikea turvaväli suojaa myös tuulilasia

Turvaväli kannattaa pitää pääsiäisliikenteessä reiluna kolarien estämisen lisäksi myös oman tuulilasin vuoksi.

–Teiden kunto on tällä hetkellä monin paikoin niin surkea, että asvaltista irtoavat palaset ja lentävä irtosora aiheuttavat helposti tuulilasien rikkoutumisia, Autoliiton koulutuspäällikkö Teijo Poutanen sanoo.

–Talven jäljiltä teillä on myös hiekkaa ja kiviä, jota ei ole ehditty pestä pois. Vaurioita voi yrittää ehkäistä pitämällä riittävän etäisyyden.

Täksi pääsiäiseksi luvassa on vaihtelevaa säätä. Luvassa on lämpöasteita, napakoita yöpakkasia, lumisadetta ja aurinkoisia poutapäiviä.

Liikkuva poliisi ja Liikennevirasto arvioivat pääsiäisen menoliikenteen olevan vilkkaimmillaan tänään iltapäivän ja illan aikana. Paluuliikenteen ennakoidaan olevan vilkkainta maanantaina iltapäivästä iltaan.

Ilmatieteen laitoksen mukaan Savoon ennustetaan menoliikenteen ajaksi normaalia ajokeliä, johon kuuluu paikoin heikkoa lumisadetta.

Lunta ennustetaan satavan enemmän maan etelä- ja keskiosissa, kun taas esimerkiksi Lappiin on luvassa poutaa koko pääsiäiseksi.

Kaikkiaan Suomi kuuluu pääsiäisen ajan kylmän ilmamassan alueeseen, ja pääsiäisestä on tulossa Ilmatieteen laitoksen mukaan keskimääräistä kylmempi.

Kun päivisin on lämpöasteita ja yöllä pakkasta, Liikennevirasto varoittaa tienvarsien korkeista lumipenkoista valuvista sulamisvesistä. Ne jäätyvät vielä tielle.

Liikenteeseen kannattaa lähteä talvirenkailla, varata matkaan hyvin aikaa ja huoltaa ja varustaa auto hyvin talvikeliin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

VR:n junat täyttyvät kovaa vauhtia

Poliisi poimii nyt kaahareita

Talvirajoituksia vaihdetaan ensi viikolla