Oikeuskansleri puuttui alaikäisen väärin tehtyyn kuulusteluun

Oikeuskanslerin mukaan Itä-Suomen poliisilaitoksella kuulusteltiin alle 15-vuotiasta rikoksesta epäiltyä nuorta väärin.

Poliisilaitokselle oli tehty rikosilmoitus koulukiusaamisesta yläkoulussa. Poliisi oli kirjannut epäillyksi kolme nuorta. Poliisi oli kuullut alaikäisiä epäiltyjä huoltajineen poliisiasemalla asian takia.

Tutkintaa hoitanut vanhempi konstaapeli oli katsonut, että kyse oli vain kuulemisesta eikä kuulustelusta. Hän ei ilmoittanut epäillylle eikä hänen vanhemmilleen oikeudesta pyytää avustaja tai todistaja paikalla eikä myöskään siitä, että epäillyllä on oikeus olla myötävaikuttamatta mahdollisen rikoksensa selvittämiseen.

Konstaapeli ei myöskään laatinut kuulustelupöytäkirjaa, mutta kirjasi kuitenkin asianomaisten kertomukset rikosilmoituksen ilmoitusosaan. Niitä ei konstaapelin mukaan voinut antaa tutkinnallisista syistä kuulusteltavien tai heidän huoltajiensa tarkistettavaksi.

Yksi vanhemmista puuttui siihen, ettei hän saanut millään tavoin tarkistaa, mitä kuulustelusta oli kirjoitettu ylös. Hän teki asiasta kantelun oikeuskanslerille viime kesänä.

Oikeuskansleri pyysi kanteluasian tutkimiseksi Poliisihallitusta keräämään lausunnot konstaapelilta, Itä-Suomen poliisilaitokselta ja Poliisihallitukselta. Oikeuskansleri antoi asiassa ratkaisunsa lausunnot saatuaan.

Itä-Suomen poliisilaitoksen mukaan kyseessä ei ollut voinut olla enää alustava puhuttelu, vaan lain tarkoittama kuulustelu. Myös Poliisihallitus totesi, että huoltajan ja nuori olettivat kutsun perusteella saapuvansa kuulusteluun ja kyse oli esitutkinnan toimenpiteestä.

Vaikka kyse oli rikollisen teon tutkinnasta ja alaikäisestä, oikeuskanslerin mukaan ilmoitukset ja kuulustelun tarkistaminen olisi pitänyt hoitaa niin kuin laki vaatii.

Oikeuskansleri muistutti asiasta konstaapelia ja poliisilaitosta. Asia annettiin tiedoksi myös Poliisihallitukselle. Tapaus ei johda oikeuskanslerin mukaan muihin toimiin.

Vaikka alle 15-vuotias ei ole rikosoikeudellisesti vastuussa teoistaan, hän voi olla esimerkiksi korvausvastuussa aiheuttamistaan vahingoista. Vaikka hänestä ei tehdä rikostutkintaa, asiassa voidaan tehdä rikollisen teon tutkinta vahingonkorvausasian tai muun laissa määritellyn asian selvittämiseksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Näin tapahtuu kotietsintä - etsinnöistä valitetaan yhä enemmän

Mies sai vahinkolaskun kaksi vuotta kuolemansa jälkeen - kohtuuton ja uhkaileva kirje

Kuski ajoi ylinopeutta - poliisi määräsi ajokieltoon vasta 1,5 vuotta myöhemmin

Viskaali teki virheitä tuomioihin

Maistraatti uhkasi pariskuntaa aiheetta edunvalvonnalla

Syyttäjän luo ei pääse pyörätuolilla