Olkiluodossa Fingridin kaasuturbiinilaitoksessa syttynyt palonalku sammutettu

Kantaverkkoyhtiö Fingridin kaasuturbiinilaitoksessa syttynyt palonalku on saatu sammumaan Eurajoen Olkiluodossa, kertoo Satakunnan pelastuslaitos.

Pelastuslaitoksen mukaan laitoksessa oli tapahtunut perjantaina öljyvuoto. Vuodon yhteydessä polttoöljyä oli päässyt yhden kaasuturbiinin eristeisiin, jotka alkoivat tänään kärytä testikäytön yhteydessä.

Laitoksen henkilökunta sai hälytyksen palosta nopeasti ja aloitti heti sammutustyöt. Teollisuuden Voiman (TVO) oma palokunta sammutti palon lopullisesti. TVO:n mukaan palosta ei aiheutunut merkittävää vahinkoa.

Onnettomuuspaikka ei sijaitse Olkiluodon ydinvoimalan alueella.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Keskusta haluaisi eläkerahastot tukemaan suomalaista omistajuutta, mutta yhtiöistä muistutetaan painoarvon olevan jo nyt korkea

United Brotherhoodin johtajaksi epäillyn miehen mukaan jäsenten huumeidenkäytön valvominen virtsatesteillä oli veljeyttä: "Pidetään toisista huolta, kun joillain lähtee vähän laukalle"

Miksi et lahjoittaisi hiuksiasi hyväntekeväisyyteen? – "Minua lohdutti ajatus siitä, että jonkun lapsen tai nuoren itsetunto kohoaa tekoni ansiosta", kertoo hiuslahjoituksen tehnyt Sofia, 29

Liikenneministeriö neuvottelee terveysturvallisuuden ohjeista joukkoliikenteeseen – Finnair edellyttää jo maskipakkoa

Ministeri Pekonen: Etätyösuosituksen päivittämistä aiheellista arvioida uudelleen

Pekka sai pankkiautomaatista setelin, josta kiinnostui ensin kaupan kassa, seuraavaksi vartija ja sitten poliisi

Poliisi: Tornion räjähdykseen ei näytä liittyvän terroristista motiivia

Poliisi vahvistaa: Helsingissä viime viikolla paljastunut henkirikos on paloittelusurma –  12 ihmistä vangittuna

Suomessa todettu vuorokaudessa 29 uutta koronavirustartuntaa –  Husin apulaisylilääkäri: "Trendi on ylöspäin, mistä pitää olla huolestunut"

Rajavartiolaitoksen esitutkinta valmistui: kaksi venäläishävittäjää loukkasi viime kuussa Suomen ilmatilaa Porvoon edustalla

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.