Olvi-säätiö lahjoitti 2016 liki kaksi miljoonaa euroa

Iisalmelaisen Olvi-säätiön hallitus on päättänyt tulevan ja tulevien vuosien linjauksista avustusten ja apurahojen jaosta.

Vuosittainen avustusten ja apurahojen määrä on suuruusluokaltaan kaksi miljoonaa euroa. Sääntöjen mukaan säätiön tarkoituksena on avustaa lasten ja nuorten sekä vanhusten hyväksi tapahtuvaa toimintaa, lahjakkaiden nuorten opintoja, kotiseututyötä sekä tukee ja edistää luonnonvarojen käytön ja elintarviketalouden kehittämistä, mihin sisältyy oleellisena osana kala- ja maatalouden kehittäminen.

Vanhusten hyväksi tapahtuvan toiminnan tuen painopiste on veteraanityön tukeminen eri muodoissaan Pohjois-Savon ja Suur-Savon alueella ja Pohjois-Savon syöpäyhdistyksen saattohoitokodin kehittämiseen Pohjois-Savossa. Vanhusten hyväksi tapahtuvaa toimintaa tuettiin yhteensä 460 000 eurolla.

Kotiseututyön tuen merkittävin tuki ohjataan Pohjois-Savon Kotiseutuyhdistysten liiton kautta maakunnan paikallistoimintaan. Kotiseutuyötä säätiö tuki yhteensä 200 000 eurolla.

Lasten tukemisen kohteina ovat muun muassa Nuorisokeskus Metsäkartanon hanke Voimaa Vanhemmuuteen ja peruskoulun kuudensille ja yhdeksänsille luokille suunnattu yhteiskunnan, talouden, työelämän ja yrittäjyyden oppimiskokonaisuus Yrityskylän tukeminen. Lasten hyväksi tapahtuvaa toimintaa säätiö tuki 200 000 eurolla.

Opintojen tukemiseen säätiön tämänvuotinen avustus nousee yhteensä lähes miljoonaan euroon.

Opiskelijoihin suunnattuna tukena säätiöllä jatkuu muun muassa Itä-Suomen yliopiston kolmen lahjoitusprofessuurin rahoittaminen. Lisäksi säätiö myönsi opintoihin stipendejä, apurahoja ja tunnustuspalkintoja sekä tuki toisen asteen opintoja.

Kala- ja maatalouden tutkimukseen sekä kalanistutustyöhön säätiö myönsi avustusta yhteensä 50 000 euroa.

Säätiö on mukana rahoittamassa 43 muun suomalaisen säätiön kanssa Suomen 100-vuotisjuhlien kunniaksi järjestettävää Vuosisadan rakentajat -kilpailua. Vuosisadan rakentajat on suomalaisten säätiöiden haastekilpailu, jossa etsitään ratkaisuja, jotka parantavat nuorten hyvinvointia ja osallisuutta yhteiskunnassa.

Olvi-säätiön hallitus on valinnut vuodelle 2017 hallituksen puheenjohtajaksi teollisuusneuvos Heikki Sirviön Helsingistä ja varapuheenjohtajaksi kehityspäällikkö Timo Hortlingin Iisalmesta. Muina hallituksen jäseninä jatkavat emerituspiispa Wille Riekkinen Helsingistä, tuotantojohtaja Minna Aronen Iisalmesta sekä asianajaja, varatuomari Jari Kääriäinen Iisalmesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Hallituspuolueet lähtevät sorvaamaan budjettia "kaikki mulle heti" -asetelmassa – synkät talousennusteet uhkaavat tulevaisuuteen venyviä uudistuksia

Kun Esperi Caren hoivakodin toiminta Kristiinankaupungissa oli keskeytetty ja vanhustenhoitokohu alkanut, valvontaviranomaisista kanneltiin – Apulaisoikeusasiamies ei ryhdy toimenpiteisiin: "Kirjoituksenne ei antanut aihetta"

Poliisi etsii yhä Järvenpään ampujaepäiltyä, sivullisille ei uskota olevan vaaraa

Merihätään Viron aluevesillä joutunut huvivene pääsi Suomen puolelle – rahtialus suojasi tuulelta, yksi evakuoitiin pelastuskopterilla

Postin tietoliikenneongelma ratkaistu, palvelut toimivat taas – osa sanomalehdistä jäi sunnuntaina jakamatta

Mies löytyi kuolleena Joensuussa – poliisi otti kiinni kaksi taposta epäiltyä

Sunnuntain mahtava museosää jatkunee ensi viikolla – hurrikaanin jälkimainingit näkyvät runsaina sateina, luvassa jopa lunta

Huippukokki Jenni Tuominen kokkaa Suomi-ruokaa eurodiplomaateille – EU-edustusto kylpee savussa, kun pihalla valmistuu satoja kiloja savukalaa

Poliisi vaitonainen Järvenpään laukauksista

Sadepulaa ei ole näköpiirissä – Etelä-Suomeen on annettu sunnuntaiksi ukkosvaroituskin

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.