Onnettomuustutkintakeskus moittii ratatöiden turvallisuuspuutteita

Ratatöiden turvallisuudessa on suuria puutteita, arvioi Onnettomuustutkintakeskus.

Turvallisuuskulttuurin ja -johtamisen pulmat ovat seurausta urakoiden kilpailuttamisesta, töiden ulkoistamisesta ja pitkistä alihankintaketjuista.

Keskuksen mukaan urakoitsijat ovat tietoisesti jättäneet noudattamatta turvallisuusohjeita ja -määräyksiä. Ratatöitä on sen mukaan aloitettu ilman asianmukaista lupaa, eikä turva-alueista piitata.

Keskuksen mukaan ratatyöurakoita tilaavan Liikenneviraston turvallisuusjohtaminen ei ole pystynyt varmistamaan, että turvallisuustavoitteet saavutetaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Kun lapsia syntyy yhä vähemmän, lapsilisää maksetaan entistä harvemmalle – keskusta haluaa korottaa lapsilisiä säästyvillä rahoilla

EU:ta kuohuttanut nimikiista yritetään taputella pikkumuutoksella: Eurooppalaisen elämäntavan suojeleminen muuttuu edistämiseksi

Poliisi epäilee, että "Husu" Hussein on joutunut jo pitkään vainotuksi – kaupunginvaltuutetulle lähetettiin elokuussa hirttoköysi ja uhkauskirje

KRP epäilee: Uusnatsijärjestö Pohjoismaisen vastarintaliikkeen toimintaa jatketaan uudella nimellä

Suomalaiset luottavat tieteelliseen tietoon, kertoo Tiedebarometri

Ei tuloksia Postin työriidan sovittelussa – paperipostista tänään vain pieni osa perille, pakettien jakelu toimii lakon aikana paremmin

Tukes: Lähes puolessa testatuista tatuointi- ja kestopigmenttiväreistä löytyi terveydelle vaarallisia aineita

Asiantuntija ei kannata lentoveroa – Hänellä on tiedossa parempi ratkaisu

Sähköautojen latausmahdollisuuksia lisäävä lakiluonnos saa kovaa kritiikkiä lausunnonantajilta – "Latauspisteiden ylimitoitettu rakentaminen ei lisää sähköautojen määrää Suomessa"

Orpo patistaa perussuomalaisia vastuunkantoon: "Pitää ottaa kantaa myös hankaliin kysymyksiin, eikä vastata aina vain maahanmuutto"

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.