Opettajan purnaus palaneista leirikoulurahoista sai pankin heltymään

Kilpisjärven koulun opettajan Facebook-päivitys huonontuneista pankkipalveluista ja luokkaretkirahojen kohtalosta sai aikaan some-äläkän. Nordea-pankki vastasi siihen tiistaina ilmoittamalla avustavansa leirikoululaisia 4 000 eurolla.

Koulun oppilaat menettivät useita tuhansia euroja koulun sunnuntaisessa tulipalossa. Opettaja kertoi Facebookissa, kuinka rahoja ei saatu talletettua pankkikonttoriin yrityksistä huolimatta.

Koulun avatessa tilinsä lähin pankkikonttori sijaitsi Muoniossa 200 kilometrin päässä. Nordean muuttaessa toimintojaan sijaitsi lopulta lähin talletuskonttori Rovaniemellä 440 kilometrin päässä. Leirikoulurahoja yritettiin toimittaa konttoriin kahteen otteeseen, mutta juuri silloin pankki ei ottanut käteistalletuksia vastaan.

Kilpisjärven koulun johtaja Timo Tuominen kertoo Aamulehdessä, että koululle on tullut paljon muitakin avuntarjouksia. Ennen Nordeaa hämeenlinnalainen säätiö oli luvannut koululle 4 000 euroa.

- Eräs huonekalukauppa lupasi työasemat kaikille koululaisille syksyllä, kun olemme löytäneet uudet työtilat. Joku toi meille pari kiloa suklaata ja aikoi järjestää hyväntekeväisyyskonsertin hyväksemme. Myös eräs kansanedustaja ja yksittäiset ihmiset ovat ottaneet meihin yhteyttä. Tuki ympäri Suomen tuntuu hurjan hienolta, Tuominen kertoo STT:lle.

Tuomisen mukaan leirikoulusta ylijääneillä rahoilla aiotaan ostaa koululle pihavälineitä ja soittimia, jotka tuhoutuivat tulipalossa.

Tällä hetkellä koululaiset opiskelevat väistötiloissa Helsingin yliopiston biologian asemalla Kilpisjärvellä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.