Opintotuen tulorajojen poistamisesta tehdään selvitys

Opintotukikysymyksistä vastaava ministeri Sampo Terho (sin.) teettää selvityksen opintotuen tulorajoista. Palkansaajien tutkimuslaitoksen selvityksessä tutkitaan, miten opintotuen tulorajojen muuttaminen tai poistaminen vaikuttaisi.

Nykyjärjestelmä perustuu tulorajoihin ja jälkikäteisvalvontaan. Kela perii liikaa saadut opintotuet takaisin 7,5 prosentilla korotettuna, ellei opiskelija itse palauta niitä.

Terhon mukaan tulorajat koetaan liian rajoittavina. Hänestä opiskelijoiden tulisi saada opintojen ohella myös työkokemusta.

– Järjestelmän kehittämisessä tulee huomioida, miten opiskelijoita voidaan parhaiten kannustaa ahkeruuteen, Terho sanoo tiedotteessa.
Selvityksen on määrä valmistua joulukuussa. Tuloksia käytetään päätöksenteon tukena, kun arvioidaan mahdollisia muutoksia tulorajoihin.

Uusimmat

Kotimaa

7 000 asukkaan kaupunki sai kaksi kansanedustajaa, 54000 asukkaan kaupunki ei yhtään – "Nyt meillä on suorat yhteydet Arkadianmäelle"

Väitös: Rekkakuskien työ on täynnä "rytmihäiriöitä" ja ristiriitaisia odotuksia

Lähijunia kohtaan on virinnyt uutta kiinnostusta – pullonkaulana rataverkon tukkoisuus

Oulun laajan hyväksikäyttö- ja raiskausepäilyn ensimmäinen käräjäkäsittely alkaa tänään

Eduskunta aloittelee uutta vaalikautta – kansanedustajien valtakirjat tarkastetaan tänään

Yhden teepaidan valmistaminen kuluttaa saman verran vettä kuin ihminen juo 2,5 vuodessa: "Avaa vaatekaappisi ovi, ja aloita syvähenkinen mietiskely omista kulutustottumuksistasi"

Kotkassa syttyi palo Finexin 1  500 neliön teollisuushallissa – palo saatu toimitusjohtajan mukaan sammutettua

Eduskunta aloittaa työnsä tiistaina uudella kokoonpanolla

Jenni Passi haluaa välttämättä lapsen, jolla on Facebookin perustajan Mark Zuckerbergin geenit – kirjailija Jussi Lehmusvesi paljastaa, miksi

Munkki tarvitsee rekkakuormallisen huumorintajua, joten Isä Nasari joutuu kiusaukseen aina kun hän näkee tekstin: "Munkin tekee mieli kahvia"

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.