Opiskelijoista joka kolmas on kova jännittäjä

Joka kolmas korkeakouluopiskelija jännittää sosiaalisia tilanteita niin kovasti, että välttelee systemaattisesti esillä oloa tai lykkää sitä edellyttäviä kurssejaan.

Tämä huolestuttaa Vuoden psykologiksi nimettyä Minna Martinia, joka työskentelee Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiössä (YTHS). Hän järjestää jännittäjille ryhmätapaamisia ja moniammatillista tukea.

Jännittäjien osuus opiskelijoista on ollut samansuuruinen jo 1970-luvulta saakka. Juuri nuorissa aikuisissa jännittäjiä on eniten.

Martin arvioi, että jo päiväkodissa tulisi kursailematta ottaa jännittäminen esille osana ihmisen elämää. Kuitenkin usein sanotaan lapselle, että " pokkana vaan ja reippaasti, kyllä se siitä menee".

– Kulttuuriimme kuuluu peittelemiseen opettaminen. Jos paremminkin opetettaisiin lasta kertomaan muillekin jännityksen tunteestaan ja esimerkiksi siitä, millaiselta jännittäminen tuntuu, myötätunto itseä ja muita kohtaan heräisi ja jännittyneisyyttä olisi helpompi suvaita.

–  Vanhemmiltaankin olisi hyvä saada neuvoja myös siitä, kuinka voi rauhoitella itseään.

Kaikkia jännittäjiä Martin neuvoo, että kannattaa hakea keinoja purkaa kehon ylivirittyneisyyttä ja etenkin suorittajille tyypillistä ylikierroksilla olemisen tunnetta.

Asiasta lisää lauantain Savon Sanomissa