Oppositiopuolueet: Pääministerin annettava eduskunnalle ilmoitus sote-vastineesta

Oppositiopuolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajat vaativat lauantaina, että pääministerin on annettava ilmoitus eduskunnalle sosiaali- ja terveysvaliokunnalle annettavan vastineen keskeisistä linjauksista. Asiasta tiedotti SDP.
Tiedotteen mukaan hallituksen valitsema menettelytapa ei ole julkinen, joten prosessin avoimuutta tulisi lisätä muilla tavoin. Oppositioryhmien puheenjohtajien mielestä on tärkeää, että eduskunta voi keskustella kaikesta tiedosta, joka on annettavissa.
STT ei onnistunut lauantaina tavoittamaan ketään pääministeri Juha Sipilän (kesk.) esikunnasta kommentoimaan asiaa.

Julkiseksi vasta valiokunnan jälkeen

Sosiaali- ja terveysvaliokunta alkaa todennäköisesti käsitellä vastinetta maanantaina, jolloin sen on tarkoitus saapua valiokuntaan. Valiokunnan valiokuntaneuvos Eila Mäkipää kertoi STT:lle perjantaina, että vastine tulee julkiseksi vasta, kun käsittely saadaan valmiiksi valiokunnassa.
Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) kertoi aikaisemmin, että hallitus etenee perustuslakivaliokunnan lausunnon pohjalta vastinemenettelyllä, mikä on käsittelyn kannalta nopeampaa kuin täydentävän esityksen antaminen. Oikeuskanslerinvirasto puoltaa Saarikon mukaan tätä.

Muutoksia valinnanvapauteen

Eduskunnan perustuslakivaliokunta antoi pari viikkoa sitten lausunnon, jossa vaadittiin muutoksia sote-uudistuksen valinnanvapausmalliin.
Perustuslakivaliokunta edellyttää, että valinnanvapauden voimaantuloa tulisi lykätä ja vaiheistaa sekä palveluittain että alueellisesti. Valiokunta vaatii muutoksia myös rahoituslakiin, jotta sote-palvelujen riittävä rahoitus turvattaisiin.
Kolmas iso kysymys koskee niin sanottua EU-notifikaatiota. Perustuslakivaliokunnan mukaan valinnanvapautta ei voi ottaa käyttöön ennen kuin on varmistuttu siitä, miten malli suhteutuu EU:n valtiontukisääntelyyn.