Osa myrskykodeista joutuu olemaan sähköttä jopa viikon

Tuhannet Asta-myrskyn pimentämät taloudet ovat saaneet sähköt takaisin tänään. Ilman sähköä on kuitenkin vielä noin 9 000 taloutta Etelä-Karjalassa, Etelä-Savossa, Keski-Suomessa ja Pohjanmaalla, sähköyhtiöistä arvioidaan.

Verkoston korjaustyöt etenevät hitaasti. Sähköyhtiö Savon Voimasta kerrotaan, että viimeiset joutuvat odottelemaan sähköjään ensi viikon lopulle asti.

Sulkavalla Etelä-Savossa kymmenet Astan takia mottiin jääneet mökkiläiset näyttäisivät pärjäilevän omillaan.

Kunnan matkaan lähettämä kalastaja on kiertänyt veneellään tarjoamassa kyytiä koko Iiniemen mottialueella. Kenelläkään ei kuitenkaan vaikuta olevan enää hätää.

Myös Sulkavan päivystävä palomestari Olavi Tolvanen vahvistaa ihmisten pärjäävän hyvin.

Puhelimia on edelleen paljon mykkänä myrskyalueella. Teleoperaattori Elisa kertoi aiemmin päivällä saaneensa kaksi kolmasosaa ongelmaverkosta käyttöön. Rataliikennekeskuksen mukaan junien pitäisi kulkea normaalisti huomisaamusta alkaen.

Asta-myrskyn vahingot voivat nousta yli 20 miljoonaan euroon, arvioi Finanssialan Keskusliitto.