Otkes: Helsinki-Vantaalla vakava vaaratilanne – matkustajakone laskeutui varatulle kiitotielle

Helsinki-Vantaan lentoasemalla oli perjantai-iltana vakava vaaratilanne, kun matkustajalentokone laskeutui varatulle kiitotielle, jolle oli hetkeä aiemmin laskeutunut toinen matkustajakone. Asiasta kertoo Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) Twitterissä.

Kiitotielle laskeutui ensin Turkish Airlinesin kone ja sen jälkeen Norwegianin kone siitä huolimatta, että lennonjohto oli antanut Norwegianin koneelle ylösvetokäskyn, kertoo Otkesin viestintäpäällikkö Sakari Lauriala STT:lle.

–  Siitä huolimatta Norwegianin kone laskeutui tälle varatulle kiitotielle, Lauriala sanoo.

Laurialan mukaan Otkes sai tiedon vaaratilanteesta illalla hieman ennen seitsemää. Hänen tiedossaan ei ole, mihin aikaan koneet tarkalleen laskeutuivat, kuinka lähellä ne olivat toisiaan ajallisesti, mistä ne olivat tulossa tai kuinka monta matkustajaa koneissa oli.

Vaaratilanne ei kuitenkaan aiheuttanut loukkaantumisia, Lauriala sanoo.

Lentoliikennettä seuraavan Flight Radar -sivuston mukaan Helsinki-Vantaalle on tänään viiden jälkeen laskeutunut Istanbulista lähtenyt Turkish Airlinesin kone. Lähes samalla minuutilla on laskeutunut Malagasta lähtenyt Norwegianin kone, muutamaa minuuttia myöhemmin Krakovasta lähtenyt Norwegianin kone ja varttia myöhemmin Oslosta lähtenyt Norwegianin kone.

Laurialan mukaan Turkish Airlinesin kone on jo palannut Istanbuliin.

Otkes kertoo käynnistäneensä tilanteesta alustavan tutkinnan.

ANS: Laskeutunut kone oli jo pois kiitotieltä

Air Navigation Services Finlandin toimitusjohtaja Raine Luojus sanoo, että ensin laskeutunut kone oli ollut poistumassa kiitotieltä, jolloin ilmailumääräysten mukaan seuraavalle lähestyvälle koneelle voidaan antaa laskulupa. Jostain syystä edellä laskeutunut kone oli kuitenkin pysähtynyt.

– Se on ollut jo pois kiitotieltä, mutta on ollut tällä pikapoistumistiellä, millä mennään rullaustielle. Mutta nämä kiitotieltä poistumisen ehdot eivät ole täyttyneet, jolloin lennonjohtaja on käskenyt tämän jäljempänä lähestyvän ylösvetoon. Tämä jäljempänä lentänyt ilma-alus ei ole reagoinut tähän ylösvetokäskyyn, Luojus sanoo STT:lle.

Luojus ei yksilöi, mistä lennoista oli kyse. Hänen mukaansa koneiden kyydissä oli tapahtumahetkellä matkustajia, mutta määrästä ei ole tarkempaa tietoa.

–  Näyttää siltä, että lennonjohto on toiminut oikein ja jostain syystä tämä lähestyvä lentokone ei ole totellut ylösvetokäskyä. Mistään vakavasta vaaratilanteesta tässä ei ole kysymys, Luojus sanoo.

Tutkinnassa useita vaaratilanteita

Viime aikoina Otkesilla on ollut tutkinnassa useita ilmailun vakavia vaaratilanteita, Otkesin Lauriala sanoo.

–  Jopa verrattain paljon, hän painottaa.

Tammikuussa 2018 Helsinki-Vantaan lentoasemalla oli samalla viikolla kaksi vakavaa vaaratilannetta. Ensimmäisessä tapauksessa lennonjohto antoi matkustajakoneelle lähtöluvan kiitotielle, jolla oli kolme työkonetta. Toisessa tilanteessa liikelentokone ohjattiin erehdyksessä kiitotielle, jota lähestyi laskeutumisluvan saanut matkustajakone. Näiden tutkinnat ovat jo valmistuneet.

Viime vuodelta on lisäksi valmistumassa tutkinta tapauksesta, jossa Kokkola-Pietarsaaren lentoasemalle laskeutui matkustajakone, vaikka kentällä oli kolme kunnossapitoajoneuvoa, Lauriala kertoo.

Otkes tutkii myös tammikuun alussa Savonlinnassa sattunutta onnettomuutta, jossa siirtolennolla ollut matkustajakone luisui ulos kiitotieltä.