Oulun Puolivälinkankaan ampumisesta epäilty on poliisin hallussa –  ilmoittautui itse poliisille

Oulun Puolivälinkankaan eilisestä ampumisesta epäilty henkilö on poliisin hallussa, kertoo Oulun poliisi.

Epäilty otti tänään itse yhteyttä poliisiin ja on nyt kiinniotettuna. Poliisin mukaan epäillyn teon motiivista ei ole tietoa. Tapahtumia tutkitaan tapon yrityksenä.

Poliisi etsi epäiltyä useamman partion voimin.

–  Etsimme epäiltyä henkilöä eilisestä lähtien tehden tarkistuksia paikkoihin ja muita tutkinnallisia toimenpiteitä. Poliisilla oli vahva epäilys ampujasta, sanoo rikoskomisario Antti Palokangas Oulun tutkintayksiköstä poliisin tiedotteessa.

Ampuminen tapahtui eilen puoliltapäivin julkisella paikalla, ja sivullinen ilmoitti asiasta hätäkeskukseen. Poliisi löysi paikalta miehen, jolla oli ampumiseen sopivia vammoja ylävartalossa. Uhri vietiin sairaalahoitoon. Hänen vammojensa vakavuudesta ei toistaiseksi ole tietoa.

Tapauksen vuoksi poliisi pyysi eilen varotoimenpiteenä läheisen Paulaharjun koulun oppilaita ja henkilökuntaa pysyttelemään jonkin aikaa sisätiloissa. Koulussa oleviin ei kuitenkaan kohdistunut uhkaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Poliisi etsii ampujaa Oulussa – ampui miestä julkisella paikalla