Oulussa on maan pahin nuorisotyöttömyys

Oulussa on Suomen suurista kaupungeista selvästi korkein nuorisotyöttömyys. Oululaisia on alle neljännes pääkaupungin asukkaista, mutta nuoria työttömiä on kaupungissa lukumääräisesti enemmän kuin Helsingissä. Asiasta kirjoittaa Helsingin Sanomat verkkosivuillaan.

Pohjois-Pohjanmaan TE-keskuksen selvityksen mukaan tärkeimmät syyt tilanteeseen ovat nuorten tulomuutto, suuri syntyvyys ja liian vähän mahdollisuuksia tarjoavat työmarkkinat. Samat syyt selittävät tilastoja myös Jyväskylässä, jossa nuorisotyöttömyys on lähes yhtä yleistä kuin Oulussa.

Oulussa alle 25-vuotiaat eivät helposti löydä töitä, vaikka heillä olisi korkeakin koulutus. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla työttömiksi sen sijaan valikoituvat vähemmän koulutetut.

Oulun kaupunki valmistelee ohjelmaa nuorten työttömyyden vähentämiseksi.