Pääluottamusmies: Ratkaisu on hyvä Fimean koko henkilöstölle

Fimean jukolaisten työntekijöiden pääluottamusmies Jaana Vesterinen sanoo, että uusi päätös Fimean sijainnista on erittäin hyvä kaikkien työntekijöiden kannalta. Kaikki saavat pitää työpaikkansa, ja tämä on myös edellytys sille, että Fimea voi kasvaa, Vesterinen sanoo.

– Aiemmin voimassa olleen päätöksen mukaan olisi ollut näköpiirissä, että joudutaan yt-neuvotteluihin, jotta se päätös voidaan toteuttaa vuoden 2018 lopussa. Tämä uhka on nyt väistynyt, ja ihmisten työpaikkojen kannalta se on äärimmäisen tärkeää, Vesterinen sanoo STT:lle.

Fimean henkilöstölle kerrottiin ratkaisusta iltapäivällä henkilöstöinfossa. Vesterisen mukaan tunnelmat ovat olleet positiiviset.

Hän arvioi, että kuopiolaisillekin oli helpottavaa tietää, että pääpaikka säilyy Kuopiossa, koska muuten heitä olisi voinut vaivata pelko Kuopion yksikön näivettymisestä.

Vesterinen sanoo, että työntekijän näkökulmasta pääpaikalla ei ole niin suurta merkitystä, kunhan työyhteisö ympärillä on toimiva ja johto riittävästi läsnä.

– Helsinkiläisille tämä on viesti siitä, että yt-neuvotteluihin ei tarvitse mennä ja kaikki säilyttävät työpaikkansa.

Orpo: Fimea-päätös ei huononna Helsingin mahdollisuuksia saada Euroopan lääkevirasto

Vapaavuori: Fimea-päätös ei paranna mahdollisuuksia saada Euroopan lääkevirastoa

Kuopion kaupunginhallituksen Kivelä: Fimea-päätös hyvä uutinen, tukee EU:n lääkeviraston hakemista kaupunkiin

Hallitus vahvisti: Fimean pääpaikka Kuopiossa, virkoja muuallekin – neurokeskus hyvityksenä

Fimeasta kompromissi: Pääpaikka jäisi Kuopioon, uusia virkoja voisi perustaa muuallekin

EU:n lääkevirastokuviot kirittävät Fimea-päätöstä – epäselvyys voisi vesittää Suomen EMA-hakemuksen

Mattila Demokraatille: Helsinki paras paikka lääkevirastolle