Pääministeri Marin hallituksen kehysriihen alkaessa: Kriisin keskellä ei perata hallitusohjelmaa

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan koronakriisin keskellä ei lähdetä perkaamaan hallitusohjelmaa. Häneltä kysyttiin, kuinka valmis hän on perumaan jo päätettyjä menolisäyksiä tälle vuodelle.

–  Tämän kokonaisuuden läpikäynti tulee myöhemmin eteen. Tämän kriisin keskellä me emme lähde perkaamaan hallitusohjelmaa emmekä käymään tarkasti läpi näitä yksityiskohtia, hän sanoi toimittajille Säätytalon edessä ennen hallituksen kehysriihtä.

Marin sanoi ajattelevansa, että loppukesän budjettiriihessä hallituksella olisi paremmat edellytykset tehdä ratkaisuja yhdessä, kun nähdään, millaisessa toimintaympäristössä tuolloin ollaan.

–  Hallituksen tärkein tehtävä tällä hetkellä on se, että kriisistä selvitään mahdollisimman pienin vaurioin.

Valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk.) arvioi, että koronaviruksen takia valtion velka tulee olemaan miljardeissa kaksinumeroinen luku.

–  Jos ensimmäinen numero on kakkonen, ja se siinä pysyy, silloin me joten kuten selviämme tästä tilanteesta, hän sanoi.

Kulmunin mukaan velkaantuminen on tässä tilanteessa perusteltua, mutta pitkällä tähtäimellä kriisin jälkeen tavoitellaan talouden tasapainoa.

Kunnissa ja yrityksissä odotetaan tietoa lisärahasta

Hallitus on kokoontunut Helsingissä Säätytaloon kaksipäiväiseen talouden kehysriiheen. Päähuomion on viemässä koronakriisin akuutti hoitaminen, sillä talouden pidemmän ajan näkymä on vielä sumuinen.

Alkuun hallitus kuulee Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehnin ja valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Martti Hetemäen alustuksen, joiden pohjalta keskustelu aloitetaan.

STT:n tietojen mukaan hallituksen kokoama, vuoden toinen lisätalousarvio on nousemassa miljardiluokkaan. Lisärahaa ohjataan tiettävästi ainakin yritysten suoriin tukiin.

Kulmunin mukaan lisätalousarvio julkistetaan huomenna.

Maaliskuussa hallitus ohjasi ensimmäisessä lisätalousarviossaan kriisin hoitoon noin 400 miljoonaa euroa, ja eduskunta kasvatti summan noin miljardiin euroon. Rahaa ohjattiin erityisesti yritysten auttamiseen ja terveyteen liittyviin menoihin.

Varsinkin kunnissa odotetaan nyt tietoa niille tulevasta lisärahasta. Kunnille tämän vuoden aikana ohjattava summa on tiettävästi nousemassa miljardiluokkaan.

Myös yritykset odottavat saavansa lisää tukea. Kulmuni ei kuitenkaan avannut niille kaavaillun tuen suuruutta.

–  On tärkeää, että yrityksiä tuetaan tämän poikkeuksellisen tilanteen yli. Hallitus on laittanut yritystukielementtejä liikkeelle ja laittaa niitä varmasti lisää, hän tyytyi sanomaan.

Haavisto: Ympäristöhaasteet eivät häipyneet mihinkään

Vihreiden ulkoministeri Pekka Haavisto muistutti, etteivät ilmastokriisi tai ympäristöhaasteet ole häipyneet mihinkään. Hallituksen ilmastotavoitteiden toteutumisesta hän sanoi, että erilaisia aikatauluja joudutaan nyt eri tavoitteiden osalta "katsomaan tarkasti".

–  Mutta uskon, että ekologiseen rakennemuutokseen on yhtä suuri tarve kuin ennen.

Haavistolta kysyttiin, onko vihreät valmis purkamaan jo päätettyjä menolisäyksiä.

–  Katsotaan tämän kehysriihen kokonaisuus tässä. Me emme vielä ole käyneet tästä kokonaisuudesta sitä keskustelua. Tässä varmaan aikataulutus on tärkeä asia, Haavisto kommentoi.

Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin (r.) mukaan kunnille on luvassa rahaa, mutta suuruusluokka ja tapa, jolla kuntia tuetaan, tarkentuvat myöhemmin.

–  Kuntapäättäjille viesti on selvä. Kyllä hallitus on hyvin tietoinen siitä, että kunnat ovat hyvin ahtaalla tänä päivänä ja että apua tarvitaan, Henriksson sanoi ennen kehysriihen alkua.

Kehysriihi keskeytyy iltapäivällä, koska valtiovarainministeri Kulmuni osallistuu euroryhmän etäkokoukseen. Kokouksessa käsitellään EU:n ja euroalueen yhteisiä toimia koronakriisissä.

Hallituksen neuvottelut jatkuvat edelleen keskiviikkoaamuna.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uutisanalyysi: Kehysriihi keskittyy koronakriisin hoitamiseen – Leikkaukset ja jälleenrakentamisen suunta siirtyvät budjettiriiheen