Pääministeri varoittaa pitkästä lakosta

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) näkee aamulla alkaneessa satamalakossa riskin pitkästä työtaistelusta. Hän sanoo, että osapuolten näkökannat olivat sen verran kaukana toisistaan yöllä, kun sovittelu sillä erää päättyi tuloksettomana.

Vanhanen vetoaa työriidan osapuoliin sovun hakemiseksi.

Pääministeri on saanut selvityksen tilanteesta valtakunnansovittelijalta. Vanhasen mukaan myös työmarkkinoiden keskusjärjestöiltä on haettu apua ratkaisun löytymiseksi.