Pääministerille oli annettu väärää tietoa

Valtioneuvoston selvityksen mukaan pääministeri Jyrki Kataiselle ja muulle valtionjohdolle oli annettu väärää tietoa Suomen ilmatilan loukkauksista 20. toukokuuta.

Puolustusvoimien operaatiokeskus ja valtioneuvoston tilannekeskus olivat käyneet Venäjän armeijan koneiden tekemät ilmatilan loukkaukset läpi. Siinä yhteydessä oli tapahtunut väärinymmärys, jonka takia valtioneuvoston tilannekeskus välitti pääministerille ja muulle valtionjohdolle väärää tietoa.

Valtioneuvosto ja puolustusministeriö tiedottivat tänään, että Suomen valtionjohdolle oli välitetty tieto, jonka mukaan ilmatilaloukkaus ”tunnistettiin tunnistuslennolla”.

Tiedon oli välittänyt pääministerille valtioneuvoston tilannekeskus, joka puolestaan oli saanut tietojaan puolustushallinnon lähettäminä.

Pääministerille ja isolle osalle valtiojohtoa selvisi vasta myöhemmin, ettei näin ollut. Asia tuli julki lauantaina, kun Savon Sanomat kertoi asiasta uutisessaan. Todellisuudessa Hornetit eivät olleet nousseet ilmaan lainkaan kummankaan kahden aluerajaloukkauksen aikana, vaan vasta neljä tuntia myöhemmin, kun ne lensivät vastaan Venäjälle palaamassa ollut konetta ja varmistivat, ettei tämä loukkaa uudelleen Suomen rajaa.

Maanantaina annetun tiedon mukaan Puolustusvoimien operaatiokeskuksen ja valtioneuvoston tilannekeskuksen edustajat ovat saaneet tehtäväksi nyt selvittää, kuinka vastaavat väärinymmärrykset ehkäistään jatkossa.

 

 

 

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Eduskunta ei saa Kataiselta ilmoitusta ilmatilaloukkaustiedoista

Rajamäki Ylelle: Hornet-kohulla nostatettu Nato-kiimaa

Puolustusvaliokunta kuulee asiantuntijoita tänään tai huomenna

Ulkoasiainvaliokunta vaatii selvitystä ristiriitaisista puheista

Savon Sanomien päätoimittaja: Lehti seisoo uutisensa takana

Päättäjille lisätietoa ilmatilaloukkauksista

Harkinnassa tietovuodon tutkinta

Kääriäinen on syvästi pettynyt

Hornetit eivät olleet heti valmiudessa

Kommentti: Ilmavoimien toimissa ei moitittavaa