Pääsiäisen kaukojunissa puolisen miljoonaa matkustajaa – jopa 40 000 kahvikupillista hulahtaa nieluihin

Pääsiäisen kaukojunissa matkustaa Suomessa lähes puoli miljoonaa ihmistä, kertoo VR. Pääsiäisen menoliikenne jakautuu kiirastorstaille ja pitkäperjantaille. Eniten matkustetaan Helsingistä Ouluun, Tampereelle, Rovaniemelle ja Joensuuhun.

Paluuliikenteen piikki osuu maanantaille, mutta myös sunnuntain paluujunat alkoivat VR:n mukaan olla loppuunmyytyjä jo keskiviikkona.

Pääsiäinen vaikuttaa junien aikatauluihin sekä kauko- että lähiliikenteessä. Tarkat aikataulutiedot löytyvät matkahausta osoitteessa vr.fi.

Pääsiäinen on junamatkustamisen vilkkaimpia sesonkeja. VR ilmoittaa varautuneensa kaukojunissa suuriin matkustajamääriin niin junien huollossa, konduktööripalveluissa kuin junaravintoloissakin. Ravintolavaunuissa on varauduttu 40 000 kahvikupillisen menekkiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Kohuttu ajokorttitietopalvelu avataan vihdoin uudelleen – tarjolla on vain näitä tietoja

Keskusta haluaa syntyvyyden laskusta "säästyneet" lapsilisät korotuksina nykyisiin lisiin – eduskunnan ajankohtaiskeskusteluun lapsimyönteisestä politiikasta saatiin kytkettyä myös koulun joulujuhlat ja Postin palkat

EU:ta kuohuttanut nimikiista yritetään taputella pikkumuutoksella: Eurooppalaisen elämäntavan suojeleminen muuttuu edistämiseksi

Poliisi epäilee, että "Husu" Hussein on joutunut jo pitkään vainotuksi – kaupunginvaltuutetulle lähetettiin elokuussa hirttoköysi ja uhkauskirje

KRP epäilee: Uusnatsijärjestö Pohjoismaisen vastarintaliikkeen toimintaa jatketaan uudella nimellä

Suomalaiset luottavat tieteelliseen tietoon, kertoo Tiedebarometri

Merimies-Unionin Zitting ei usko valtakunnansovittelijan edellytyksiin ratkaista postilakkoa: "Noviisi, amatööri"

Tukes: Lähes puolessa testatuista tatuointi- ja kestopigmenttiväreistä löytyi terveydelle vaarallisia aineita

Asiantuntija ei kannata lentoveroa – Hänellä on tiedossa parempi ratkaisu

Sähköautojen latausmahdollisuuksia lisäävä lakiluonnos saa kovaa kritiikkiä lausunnonantajilta – "Latauspisteiden ylimitoitettu rakentaminen ei lisää sähköautojen määrää Suomessa"

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.