Päihtyneet leikkivät torityömaan aidalla

Päihtyneet miehet remusivat Kuopion torityömaan laidalla keskiviikon vastaisena yönä niin, että hätäkeskus laittoi toisten humalaisten soitosta paikalle poliisit ja palomiehet. Tapaus sattui aamuyöllä noin kello 4.10 eli pian ravintoloiden sulkemisen jälkeen.

Yksi miehistä sulloutui Puijonkadulla Sektorin ja Anttilan kulmassa torityömaan kahden metalliaidan väliin. Toiset humalaiset kiskoivat häntä eri suuntiin aidan välistä. Kun palomiehet tulivat hälytyksen perusteella pelastamaan miestä, mies ei ollut vakavasti puristuksissa eikä tällä ollut hätää.

Torityömaalla on viime kuukausina nähty useana yönä päihtyneitä kävelijöitä. Aitojen sisäpuolelle meneminen on kielletty ja vaarallista työmaan pudotusten vuoksi.

Uusimmat

Kotimaa

Komission puheenjohtaja valitsee tiimiä – "Kaksi komissaariehdokasta on järkevää tässä vaiheessa"

Helsingissä ja Lapissa liki 20 prosenttiyksikön kuilu äänestysaktiivisuudessa – "Se on ihan todella valtava ero"

Metroliikenne Myllypurosta keskustaan toimii jälleen

Nuorta miestä ja tyttöä syytetään liikuntarajoitteisen naisen murhasta, tyttö oli epäillyn teon aikaan 15-vuotias

Katainen: Suomella mahdollisuudet EU-komission varapuheenjohtajuuteen

Upin Tiilikainen: EU-kriittisten edustajien pitää löytää yhteinen linja, jos ne haluavat vaikutusvaltaa Euroopan parlamentissa

Lapset kertovat alasti riisuttamisesta, eristämisestä ja työntekijöiden rasismista Loikalan kartanon lastensuojeluyksikössä – "Mä hakkaan sua niin kauan, että sulle tulee mustelmat näkyviin"

Rinne uskoo yhä hallitusohjelman valmistuvan tällä viikolla

Alkoholilaki uudistui, kulutus kääntyi kymmenen vuoden tauon jälkeen nousuun

Puolustusministeri Niinistölle moitteet oikeuskanslerilta: Valtiosääntöoikeuden asiantuntijoiden nimittely "perustuslakitalebaneiksi" epäasiallista ja henkilöön käyvää

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.