Päihtynyt mies teki U-käännöksen moottoritiellä ja lähti ajamaan väärään suuntaan

Henkilöauton kuljettaja ajoi Kuopion ja Siilinjärven välistä moottoritietä vastaantulijoiden kaistalla Siilinjärvellä maanantain ja tiistain välisenä yönä.

Poliisi sai asiasta ilmoituksen kello 23:n aikaan, kun henkilöauton oli havaittu ajavan moottoritietä väärään suuntaan Vuorelassa ja nousevan liittymää vastaantulijoiden puolella Joensuuntielle eli valtatie 9:lle.

Ainakin kaksi vastaan tullutta autoa oli ollut törmätä väärään suuntaan ajaneeseen autoon.

Poliisipartio tavoitti ilmoitetun auton valtatie 9:ltä. Autoa kuljetti keski-ikäinen päijäthämäläinen mies, jolla ei ollut ajo-oikeutta. Lisäksi mies puhalsi alkometriin 0,74 milligrammaa litrassa, mikä ylittää törkeän rattijuopumuksen rajan.

Miestä epäillään myös törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Auton kuljettaja kertoi poliisille, että oli ajanut moottoritiellä Joensuuntien liittymästä ohi, joten kuljettaja oli tehnyt moottoritiellä U-käännöksen päästäkseen takaisin Joensuuntielle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.