Pörriäiset palelivat alkukesällä – mustikan pölytys saattoi mennä paikoin mönkään

Marjastajien kannattaa valita metsänsä tarkkaan tänä kesänä. Ainakin Pohjois- ja Itä-Suomessa pölyttäjien kesä on nimittäin sujunut hyvin vaihtelevasti alkukesän viileän sään takia, sanoo hyönteistutkija. Tämä voi johtaa siihen, että esimerkiksi kimalaisia ja erakkomehiläisiä on riittänyt pölytyshommiin vaihtelevasti.

– Pienialaisesti jollain alueella saattaa lentää tosi hyvin pölyttäjiä, kertoo hyönteistutkija Reima Leinonen Kainuun ely-keskuksesta.

– Mutta liikkuivatko ne silloin, kun esimerkiksi mustikka kukki, se on sitten eri asia, hän lisää.

Leinonen kertoo lohdutukseksi, että aiempina vuosina kun mustikalle tärkeitä kimalaisia on ollut normaalia vähemmän, pienet kärpäset ovat kantaneet kortensa kekoon pölyttämisessä.

Etelä-Suomessa hyönteisseurantaa tekevä museomestari Juho Paukkunen Luonnontieteellisestä keskusmuseosta kertoo, että etelässä kesä on vain jonkin verran viime vuotta heikompi.

 

Levinneisyysalueet kutistuvat

Pölyttäjät ovat elintärkeitä ihmisten elintarviketuotannolle. Viime vuosina on puhuttu paljon mehiläisten ja muiden pölyttäjien joukkokuolemista. Syiksi on epäilty elinympäristön häviämistä, ilmastonmuutosta, sairauksia ja kemikaaleja.

Suomessakin moni laji on ahtaalla, Leinonen sanoo. Parhaillaan tehdään pistiäisten uhanalaisuusarviointia, joka on alkumetreillä, mutta tutkijoiden havainnot eivät lupaa hyvää.

– Uhanalaisuusluokituksia tulee lisää. Ja jos ei muuta niin ainakin lähes uhanalaisten eli silmälläpidettävien luokkaan siirtyy otuksia. Eipä taida kovinkaan monen lajin kohdalla uhanalaisuusluokat parantua, koska ei tämä tilanne ole muuttunut ainakaan parempaan suuntaan, Leinonen ennakoi.

Tutkijat ovat huomanneet, että monen pistiäislajin levinneisyysalueen eteläraja on siirtymässä pikkuhiljaa pohjoiseen. Samalla pohjoisraja liikkuu hitaammin ylemmäs, jolloin elinalue kaventuu. Leinosen mukaan kehitys voi johtaa kantojen romahdukseen jossain vaiheessa. Hän vaatiikin, että villipölyttäjien kantoja pitäisi seurata tarkemmin.