Paennut auto suistui rajusti betoniesteeseen

Henkilöautoa kuljettanut mies lähti poliiseja karkuun lauantain vastaisena yönä Kuopiossa.

Pakomatka päättyi rajuun törmäykseen betonielementtiin Kallansiltojen työmaan kohdalla.

Poliisi epäilee miestä alustavasti ainakin törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja liikennerikkomuksesta.

Ajoi jopa 150 km/h

Tapaus sai alkunsa Puijonlaaksontieltä aamuyöllä, kun poliisipartio pysäytti autoja puhallutusratsiaan ns. merkkikiven risteyksessä. Yksi auto ajoi ratsiasta läpi.

Poliisin mukaan mies pakeni henkilöautolla pohjoiseen päin moottoritielle ja ajoi jopa 120-150 kilometrin tuntinopeutta. Alueella oli harvakseltaan myös muuta liikennettä.

Päivärannan liittymän jälkeen Kallansiltojen työmaan mutkassa auto karkasi kuljettajan käsistä, pyörähti ympäri ja iskeytyi matkustajan puoleinen kylki edellä keskikaiteen puolella oleviin betonisiin elementteihin.

Auto jäi perä menosuuntaan päin osin ohituskaistalle.

Tapauksessa oli onnea mukana, sillä heittelehtivä auto ei osunut muihin ajoneuvoihin. Myös kuljettaja selvisi rajusta törmäilystä hengissä.

Pelastuslaitos rikkoi osin autoa saadakseen miehen ulos autosta. Hänet vietiin ambulanssilla hoitoon Kuopion yliopistolliseen sairaalaan.

Pelastuslaitos siivosi ajoradan sille lentäneistä irtokivistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Poliisin yö on yllätysnuotio, kaljaa ja jupinoita

Poliisi pysäytti takaa-ajetun piikkimatolla ja kiilaamalla