Paikallisen sopimisen solmu voi aueta nopeastikin

Hallitukselta odotetaan pikaisesti linjauksia yhteiskuntasopimusneuvotteluiden kannalta olennaisesta paikallisesta sopimisesta. STT:n tietojen mukaan hallitus päättää näkemyksistään todennäköisesti tiistaina tai keskiviikkona ja kertonee niistä keskiviikkona työmarkkinajärjestöjen johdolle. Hallitukselta odotetaan näkemystä siihen edistetäänkö paikallista sopimista ensisijaisesti työehtosopimusten vai lakimuutosten kautta.

Paikallisen sopimisen edistymisellä on iso vaikutus mahdollisen yhteiskuntasopimuksen syntymiselle.

Työmarkkinajärjestöt kertoivat maanantaina, että yhteiskuntasopimusneuvotteluissa ollaan pidemmällä kuin aiemmin ja sopimus voisi syntyä jo parin viikon kuluttua. Kivenä kengässä on ollut erityisesti paikallisen sopimisen linjaukset, jotka voivat pahimmillaan jopa kaataa mahdollisen sopimuksen.

 

Hallitus kertoo linjauksistaan työryhmälle

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoi tiistaina, että paikallisesta sopimisesta neuvotteleva työryhmä on pyytänyt hallitukselta linjauksia, ja tähän pyyntöön myös vastataan.

– Työryhmästä on tullut pyyntö, että voitaisiin välillä linjata näitä isoja kysymyksiä, ja totta kai siihen työryhmän pyyntöön vastataan, Sipilä sanoi.

Hallitus ei kuitenkaan pääministerin mukaan ollut vielä tiistaina päivällä tehnyt linjauksia.

Palkansaajajärjestöille neuvotteluissa on näytellyt merkittävää osaa se, millä tavalla paikallisessa sopimisessa edetään. Etenkin SAK on odottanut maan hallitukselta selkeää tietoa siitä, miten se aikoo työelämän kysymyksissä toimia, jos työmarkkinajärjestöt saavat yhteiskuntasopimuksen valmiiksi.

Tiettävästi vielä alkuillasta tiistaina osapuolilla ei ollut tietoa hallituksen tarkemmista linjauksista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Yli puolet suomalaista katsoi jääkiekon MM-kisojen finaalia

Hävittäjätarjoukset salaisia loppuun asti – professorin mukaan kilpailun vaarantuminen ei ole salassapitoperuste

Yön poikkeuksellinen lämpöpiikki kipusi yli yhdeksän asteen muttei rikkonut ennätystä – aamulla sää on yötä viileämpää

Niinistö aloittaa vierailun Israelissa, osallistuu myös holokaustin muistojuhlaan

Hornetien seuraajaehdokkaiden testivuorossa Dassault Rafale – Suomi odottaa valmistajilta vastauksia tarkennettuun tarjouspyyntöönsä kuun loppuun mennessä

Kokkolan sinikettujen siirrosta oli tehty ennakkoilmoitus, mutta eläinten lastauksen aloittamisesta ei ollut ilmoitettu

Yli 70-vuotias mies tuomittiin vankilaan vuosikausia jatkuneesta seksuaalisesta väkivallasta – käytti hyväkseen kolmea tyttöä Pohjois-Karjalassa

Kahden viikon lakko toisi työnantajan mukaan lähes miljardin euron menetykset metsäteollisuudelle – sovittelut jatkuvat tällä viikolla

KRP: Rikollisjärjestö United Brotherhoodin johtajaa epäillään useista törkeistä rikoksista – epäillään rakennuttaneen rikoksista saaduilla rahoilla kaksi 200-neliöistä omakotitaloa Porvooseen

Sähköautoilijalla on tallissaan usein myös bensakäyttöinen auto

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.