Pakkanen paukkui Kuopiossa talven ennätyslukemissa

Perjantain vastainen yö oli Kuopiossa talven kylmin, kun pakkanen laski Savilahden havaintoasemalla aamuyöllä kovimmillaan -33,4 asteeseen. -33 astetta alittui myös Ritoniemessä, jossa mitattiin -33,5 asteen pakkanen ja Kuopion lentoasemalla Siilinjärven puolella, jossa pakkasta oli -33,3.

Yhtä kylmää on ollut viimeksi Kuopiossa vuonna 2012, jolloin pakkasta oli -33,7.

Kolmenkymmenen asteen alapuolelle mentiin myös muilla Pohjois-Savon säähavaintoasemilla. Kylmintä oli Rautavaaran Ylä-Luostalla, jossa oli alimmillaan pakkasta tasan -35 astetta. Joroisissa pakkasta oli vain kymmenyksen vähemmän.

Alle kolmenkymmenen pakkasasteen jäätiin vain Vieremän Kaarakkalassa, jossa sielläkin pakkasta oli kirpakat -26 astetta.

15. tammikuuta alkanut pakkasjakso lähenee jo viime vuosien pisintä kylmää jakso, jonka aikana elohopea on laskenut -20 asteeseen tai sen alapuolelle.

Nyt meneillään oleva jakso on kestänyt noin seitsemän vuorokautta. Lähivuosien pisin kovien pakkasten kausi oli vuonna 2012, kun elohopea oli -20 asteen alapuolella seitsemän ja puoli vuorokautta yhtä soittoa.

– Sää on lauhtumassa. Todennäköisesti vuoden 2012 jakso jää pidemmäksi kuin nykyinen, sanoo apulaismeteorologi Pirkko Karlsson Ilmatieteen laitokselta.

Kuopiossa kaikkien aikojen pisimmät yli -20 asteen pakkasjaksot ovat olleet vuonna 1968 ja 1987, jolloin kovat pakkaset paukkuivat kaksitoista vuorokautta putkeen.

Sää lauhtuu huomattavasti viikonlopun aikana. Lauantaina pakkanen pyörii Pohjois-Savossa kymmenen asteen kieppeillä. -10 asteen rajan ei alitu Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan sunnuntaina missään päin maakuntaa.

Pakkanen lauhtuu alkuviikosta entisestään. Suurimmassa osassa Pohjois-Savoa on muutama aste pakkasta, mutta esimerkiksi keskiviikkona Kuopiossa lähestytään nollaa.

Lämpötila on ollut plussan puolella Kuopiossa viimeksi joulupäivänä.