Pakkaset kovettivat jäätiet vahvoiksi

Ankarat pakkaset ovat vahvistaneet jäätiet erittäin kantaviksi. Esimerkiksi Oulunsalosta Hailuotoon johtavalla jäätiellä jään paksuus on yli puoli metriä. Sen vuoksi painorajoitus on nostettu kolmeen ja puoleen tonniin. Jää on niin vahvaa, että se kestää mukaan ambulanssin painon, kertoo aluevastaava Leo Oja Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta.

Liikenne jääteillä alkoi tänä talvena poikkeuksellisen aikaisin. Oulunsalo-Hailuoto-jäätie avattiin 23. joulukuuta.

- Vuonna 1995 on edellisen kerran päästy avaamaan joulukuussa, Oja kertoo.

Pohjois-Karjalassa Koli-Vuonislahti-jäätie avattiin liikenteelle joulukuun puolivälissä. Yleensä se on avattu noin kuukautta myöhemmin. Lapissa Kemijärvellä avattiin jäätie jo marraskuun lopussa.

Jääteillä on tärkeä merkitys paikallisille asukkaille. Suomen Lauttaliikenteen liikennepäällikkö Timo Mäkelä luonnehtii jäätietä hailuotolaisille lähes henkireiäksi.

- Kulkeminen vapautuu huomattavasti henkilö- ja pakettiautoliikenteelle. Siellä varmaan liikenne lisääntyy, hän arvioi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.