Pakon edessä otetuilla pikavipeillä rahoitetaan päivittäisiä ruokaostoksia – 25–44-vuotiailla miehillä suurin riski maksuhäiriömerkinnän saamiseen

Pikalainojen nostoon päädytään nykyisin, kun raha ei riitä päivittäismenojen hoitamiseen. Lainoilla rahoitetaan ruokaostoja, asumiskuluja ja aiemmin otettujen velkojen maksua, kertoo Takuusäätiön kehittämispäällikkö Minna Markkanen.

Lainojen käyttökohteet kertovat Markkasen mukaan laajemmasta huono-osaisuuden kasautumisesta.

Rahapuhetta-tutkimuksessa 2  008 nettivastaajasta noin joka neljäs 25–44-vuotias on pikalainoja myöntävän rahoitusyrityksen asiakkaana. Tutkimuksen toteuttivat Takuusäätiö ja Marttaliitto yhteistyössä Osuuspankin kanssa.

–  Lainanottajien iso osuus yllättää, sillä samalla 92 prosenttia vastaajista ilmoitti suhtautuvansa pikavippeihin kielteisesti, Markkanen sanoo.

Keski-ikäistyvien miesten riski

Sukupuolten väliset erot ovat selviä suhtautumisessa oman talouden hallintaan.

Eniten maksuhäiriöitä on 25–44-vuotiailla miehillä, joita on 15 prosenttia yhteensä 380  000:sta maksuhäiriöisestä suomalaisesta. Määrä kasvoi Asiakastieto Groupin mukaan vuodessa noin 4  000 ihmisellä.

–  Miehet ovat ehkä liiankin myönteisiä oman tulevan taloustilanteensa suhteen, Marttaliiton hankekoordinaattori Erkki Ukkola arvioi.

Ratkaisujen oltava valtakunnallisia

Tilanteen parantamiseksi tulisi Ukkolan ja Markkasen mukaan vahvistaa kansalaisten talousosaamista. Huomioon tulisi ottaa yhteiskunnallisissa rakenteissa piilevä eriarvoisuus. Voidaan puhua ahdingosta.

–  Pitäisi katsoa enemmän pikavippien ja maksuhäiriöiden yhteyttä huono-osaisuuteen, alhaiseen koulutustasoon ja yksinäisyyteen. Nämä ongelmat kasautuvat tyypillisimmin miehille, Markkanen sanoo.

Hänen mukaansa yksi ratkaisu tilanteeseen voisi olla kohtuuehtoisen sosiaalisen luototuksen laajentaminen valtakunnalliseksi.

–  Se ei ole ihmelääke, jos rahat eivät riitä elämiseen. Perusturvan taso on liian matala ja sen varassa on vaikea tulla toimeen. Velkakierteen taustalla voi olla myös rahapelaamista tai taloudenhallinnan muita ongelmia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Teollisuusliitto katkaisi mekaanisen metsäteollisuuden neuvottelut – muun muassa kiky-tunnit kiistakapulana

Paltan Aarto yllättyisi, jos postikiistaa ratkova työryhmä löytäisi nopean ratkaisun – "En varsinaisesti usko, että mitään uutta ja ihmeellistä sieltä selvitystyöryhmästä tulee esiin"

Telian matkapuhelinverkossa laaja häiriö – myös hätäpuheluiden soittamisessa ollut ongelmia

Helsingin poliisille tehty useita tutkintapyyntöjä vanhoista tv-sarjoista, pyydetään tutkimaan kiihottamista kansanryhmää vastaan

Maahanmuuttovirasto käy läpi noin 500 turvapaikkapäätöstä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisun takia

Poliisi tutkii törkeää petosta oikeuspsykiatrisessa sairaalassa – HS: Petostutkinnan taustalla johtavan lääkärin matkalaskuepäselvyydet

Maaseudun Tulevaisuus: Enemmistö sallisi koulun yhteisen joulujuhlan järjestämisen kirkossa

Synnynnäinen temperamentti näkyy aikuisiän liikuntamäärissä – kielteisiin tunteisiin kallellaan olevat miehet liikkuvat vähemmän, kertoo tuore tutkimus

Suomalaisyritys tavoittelee omaa veritestiään terveyskeskuksiin – Ala kärsii yhä Theranos-huijauksesta: "Erona on se, että meidän veritestimme toimii"

Uusi tiedusteluvalvontavaltuutettu on saanut jo yhdeksän tutkimispyyntöä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.