Palokunta sai saaripalon hyvin kuriin

Maastopalo levisi noin puoleen hehtaariin metsää Tuusniemellä myöhään maanantaina. Tiheäsaaren Pörsänniemessä havaittiin palo maanantaina ennen kello 23:a.

Veneellä hälytykseen lähtenyt palokunta löysi palopaikan hyvin, kun savut näkyivät järvelle asti.

Palokunta sai palon leviämisen estettyä hyvin eikä palo päässyt leviämään isompaan metsään. Sammutustyöt ja palopesäkkeiden rapsuttelu esiin kestivät aamuyölle.

Palon syttymissyystä ei ole tietoa. Palopaikan lähistöllä ei ole mökkiasutusta.

Mahdollista on esimerkiksi, että viime viikon ukkosista on jäänyt salaman jäljiltä maastoon kytemään palon alkuja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.