Palomiehet: Elekee, elekee poltelko

Risujen ja heinien polttaminen pihalla on aiheuttanut Savossa viikon sisällä jo ainakin kahdeksan maastopaloa.

Kahdessa tapauksista palo levisi kuivassa heinikossa rakennukseen. Pieksämäellä paloi vapunpäivänä varastona käytetty ulkorakennus ja Varkaudessa viime viikonloppuna koko kesämökki.

Kuopiossa heinikkopaloja on ollut viime päivinä ainakin kaksi, jotka molemmat saivat alkunsa risujen poltosta.

Perjantaina roskien poltto levisi heinikkoon Pieksämäen Vilhulantiellä. Palokunta sai palon taltutettua ennen kuin se ehti levitä rakennuksiin.

Pelastusviranomaiset muistuttavat, että ympäristöviranomaiset ovat kieltäneet kaiken jätteen polton avotulella savuhaittojen vuoksi.

Kuivia risuja ja lehtiä saa polttaa taajama-alueen ulkopuolella maanomistajan lupaamalla paikalla, mutta viranomaiset toivoisivat puutarhajätteiden polton välttämistä silti kokonaan. Risuhakkeen ja lehdet voi kompostoida.

Syynä ovat avotulen teot vaarat siihen asti, kunnes uusi heinä tulee esiin. Ylivuotisessa heinässä tuli karkaa erittäin helposti ja etenee tuulessa juoksuvauhtia nopeammin.

Uuden pelastuslain mukaan nuotiota tai muuta avotulta ei saa sytyttää, jos olosuhteet ovat kuivat, tuuliset tai ilmeiset ruohikko- tai metsäpalovaaralle.

Jos jotain polttaa, tulen sytyttäjä on itse vastuussa ja korvausvelvolllinen kaikista vahingoista kuten esimerkiksi palon leviämisestä metsään tai rakennuksiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.