Palomiehet pelkäävät risujen polttajien iskevän taas

Huhti-toukokuu on noussut vuoden pahimmaksi maastopaloajaksi perinteisten heinäkuun helteiden rinnalle. Syynä on ihmisten käyttäytyminen.

Talon- tai mökkipihan rapsuttelija juoksuttaa palomiehiä, pilaa välit naapureihin ja saattaa rikkoa ympäristömääräyksiä, jos polttaa pihassaan risuja vanhan ajan malliin - ja pahimmillaan palaa koko talo tai naapurin mökki.

Itä-Suomen pelastuslaitosten mukaan huhti-toukokuun maastopalojen syynä ovat usein risujen tai kuivan heinän hävittäminen tontilta polttamalla tai jopa jätteiden poltto, vaikka se on kiellettyä.

Viime vuonna pelkästään Pohjois-Savossa aiheutui toukokuussa jopa 125 maastopaloa ja Etelä-Savossa 47, joiden sammuttamiseen tarvittiin palokunnan apua. Lisäksi risujen poltto ehti levitä ja polttaa molemmissa maakunnissa myös rakennuksia.

"Työntäkää kompostiin"

Pelastuslaitokset suosittelevatkin nyt vankasti, että puutarhajätteet kompostoidaan. Risut voi silputa oksasilppureilla ja käyttää hakkeen esimerkiksi marjapensaiden alla. Jätteet kuuluvat kunnan järjestämiin jätteiden keräyspisteisiin.

Jos kuivia risuja polttaa, luvallisuuden tietää kunnan ympäristöviranomainen. Pääsääntöisesti poltto on kielletty taajamissa. Haja-alueellakaan poltosta ei saa tulla haittaa naapureille.

Tulen sytyttäjä vastaa aina seurauksista. Tulen sammuttamiseen on varauduttava. Tuli on sammutettava huolella ja jälkivartiointia jatkettava riittävän pitkään, sillä kuivassa maassa kytö voi syttyä tuulenpuuskasta vielä päivienkin päästä.

Tyhjä talo ja piharakennuksia tuhoutui palossa