Palovaroitin pelasti talon tulipalolta

Palovaroitin ja valpas naapuri pelastivat asuintalon varmalta tulipalolta torstaina päivällä Kuopion Itkonniemellä.

Palomiehet hälytettiin paikalle, kun naapuri kuuli yhdestä asukkaista tyhjillään olleesta asunnosta varoittimen äänen. Paikalle hälytetty kiinteistönhoitaja avasi palomiehille oven.

Sisällä oli asunto täynnä savua ja liedellä jo palanutta tavaraa.

Asunnon asukas oli tekemässä muuttoa ja hän oli käynyt asunnolla hakemassa tavaroitaan. Muuttovalmistelujen takia lieden päällekin oli kasattu tavaroita kuten leivänpaahdin ja puinen pannunalunen.

Ilmeisesti ohikulkiessaan asukas oli tyrkännyt liettä niin, että yksi liesilevyjen kytkinnapeista oli irronnut ja napsauttanut lieden päälle.

Asunnossa oli niin paljon savua ja liedellä olleet tavarat hiiltyneet, että keittiön tavarat ja kaapistot olisivat syttyneet tuleen aivan lähihetkinä, jos naapuri ei olisi kutsunut palomiehiä viime hetkillä avuksi.

Palomiehet tuulettivat asunnon, ilmoittivat asukkaalle ja opastivat, ettei liedelle saa laittaa tavaroita edes muuton hetkellä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Energiateollisuus ja Ylemmät toimihenkilöt pääsivät neuvottelutulokseen

Valkoposkihanhet tulivat kalliiksi – rauhoitettujen lajien aiheuttamista haitoista haettiin toissa vuonna ennätysmäärä korvauksia

Boeing vakuuttaa, ettei Super Hornet ole jäämässä eläkkeelle

Tunteja kestänyt poliisioperaatio Lahden Patomäessä jatkuu – talossa yksi aseistautunut henkilö, sivullisia pyydetään pysymään loitolla

Perustuslakivaliokunta käynnistää esitutkinnan ulkoministeri Haaviston toimista – valtakunnansyyttäjä arvioi esitutkinnan kestävän syksyyn

Syyttäjä vaatii ehdollista vankeutta rekkakuskille turvavälin laiminlyönnistä – äkkitilanne johti vastaan tulleen pakettiauton kuljettajan kuolemaan

Pohjois-Savossa kadonnut helsinkiläisnainen seurusteli henkirikoksesta epäillyn miehen kanssa – kaksikko ajeli kesällä pitkin Suomea, mutta mies palasi yksin pääkaupunkiin

Varusmiespalvelun kokeilussa naiset ja miehet voivat majoittua samaan tupaan – kaikkien samassa tuvassa suostuttava yhteismajoitukseen

Kymmenessä turvapaikkapäätöksessä ilmennyt merkityksellisiä puutteita – Migri syynäsi päätöksiä langettavan EIT-ratkaisun takia

Ehdotus vuoden korkeakoulututkinnosta ei saa ministereiltä välitöntä kannatusta

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.