Paluuliikenne on rauhoittumaan päin, vain tutuissa solmukohdissa pientä ruuhkaa

Juhannuksen paluuliikenne on rauhoittumassa. Liikenneviraston valtakunnallisen tieliikennekeskuksen mukaan liikennettä on vielä reippaasti, mutta se alkaa olla jo lähes koko maassa sujuvaa.

Paluuliikenteen ruuhkaisin aika koettiin kello 14:n ja 18:n välillä, mutta kello 19 liikenne alkoi jo olla väljempää.

Liikenne takkuaa enää vain tutuissa solmukohdissa, valtatiellä viisi Mäntyharjun ja Pertunmaan välillä ja ysitiellä Tampereen pohjoispuolella. Siellä liikenne hidastelee jonkin verran, mutta myös sumppupaikoissa tilanne on kohentunut.

Pääkaupunkiseudulla liikenne on sujuvaa.

Tieliikennekeskuksen mukaan paluuliikenne on sujunut kokonaisuudessaan loistavasti ja vakavilta onnettomuuksilta on vältytty.

Menoliikenne on juhannuksena tavallisesti paluuliikennettä vilkkaampaa, sillä moni suomalainen aloittaa kesälomansa juhannuksesta eikä palaakaan sunnuntaina kotiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Juhannuksen paluuliikenne on vilkastunut, kolareilta vältytty

Uusimmat

Kotimaa

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Ojala-Niemelä: Huolet ehdotetun elpymispaketin perussopimusten mukaisuudesta hälvenneet

Päivi Räsänen väittää: Valtakunnansyyttäjä määräsi puheistani esitutkinnan tarkastamatta tv-ohjelmaa, jota rikosepäily koskee

Eduskunnan perustuslakivaliokunta jatkaa Haaviston esitutkintamateriaalin käsittelyä syksyllä

Suomessa kuusi uutta koronavirustartuntaa, Savossa ei uusia tartuntoja

Mikä savolainen nähtävyys tai elämys pitäisi jokaisen kesäkulkijan kokea – Kerro meille vinkkisi, voit voittaa elokuvalippuja

Mikkeliläinen koulukoti on rajoittanut lasten liikkumista lainvastaisesti – apulaisoikeusasiamies vaatii korjaamaan käytäntöjä

Mökillä ja kesäretkillä on hyvä pitää asianmukaisia ensiaputarvikkeita mukana – Tässä ohjeet yleisimpiin kesähaavereihin

Tietosuojaongelma kaupparekisterin tietopalvelussa, 144 henkilön tiedot näkyneet virheellisesti

Osa ilman opiskelupaikkaa jääneistä nuorista kiinnostuneita jatko-ohjauspalvelusta – korkeakoulupaikan saa vain kolmasosa

Kymmenet tuhannet kiinteistöt eivät vieläkään täytä "paskalain" vaatimuksia – Kuopiossa vanhoja järjestelmiä on luultavasti tuhansia

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.