Palvelusväelle oma poistumistie

Kuopion keskustassa Snellmaninkadulla on Katriina ja Pekka Mannisen kotitalo Wellamo. Talo valmistui vuonna 1923, ja yhä sen huoneistot kuvaavat historiaa.

Keittiö sijaitsee omassa nurkkauksessaan, poissa silmistä, mikä edustaa 1920-luvun ajattelua. Suomi kaupungistui, herrasväki muutti uusiin kivitaloihin, ja palkkasi piian hoitamaan ruokapuolta. Asunnokseen tämä sai pienen huoneen keittiön kupeesta.

Palvelusväen ei sopinut kulkea arkisine ruokaostoksineen sisään ja ulos kadun puoleisesta pääportaikosta. Siksi rakennuksessa on palvelusväelle oma portaikko takapihan puolella. Se on pääsisäänkäyntiä karumpi ja lämmittämätön.

Vaikka lastenhuoneeksi

Keittiön kupeen erikoinen pohjaratkaisu ei kuitenkaan hätkäyttänyt Mannisia. He remointoivat piian asuntotilan pukeutumishuoneekseen.

Manniset kertovat naapurien muokanneen tilaa omissa asunnoissaan muun muassa lastenhuoneeksi ja keittiön laajennukseksi.

Lue kotiesittely kokonaisuudessaan ja katso kuvia 1920-luvun asunnosta lauantain Savon Sanomista.

Uusimmat

Kotimaa

Viikon puolivälissä viilenee – Keski-Euroopan helteet eivät yllä Suomeen

Lähes 7  000 suomalaista elää avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa samaa sukupuolta olevan kanssa – "virallisia" sateenkaarilapsiperheitä vain 785

Supo: Isis-leiriltä palaavat naiset todennäköisesti lisäävät terrorismin uhkaa Suomessa

Ministerit täydensivät tietoja omistuksistaan ja veloistaan: Rinne ilmoitti omistavansa sadantuhannen euron moottoripurren puolisonsa kanssa

Supo: Isis-leiriltä palaavat naiset todennäköisesti lisäävät terrorismin uhkaa Suomessa

Tutut ruokabrändit ovat erilaisia ympäri Eurooppaa – Fantassa tuhdisti enemmän sokeria, sipseissä rasvaa

Tuoreelta aviomieheltä epäillään huijatun yli 100  000 euroa –  vaimolle vaaditaan vankeutta, myös kolme muuta syytteessä

"Seksuaalista itsemääräämisoikeutta olisi pitänyt vahvistaa jo aiemmin" – Professorin mukaan hallituksen lupaama seksuaalirikoslain kokonaisuudistus on kiireellisimpiä muutostarpeita rikoslaissa

Mies murtautui taloon, vei viinat ja teki kakan lattialle Huittisissa

Suomalaisten Turkin-matkailu elpyi, vaikka levottomuudet maassa jatkuvat – "Ihmisten muisti on aika lyhyt"

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.