Pankkien kyselyt hämmästyttävät - turhia ei saa kysellä

Viime aikoina moni pankkien asiakas on hämmästellyt henkilökohtaisia kysymyksiä esimerkiksi kytköksistä poliittiseen vaikutusvaltaan ulkomailla. Kysymykset perustuvat lakiin, joka velvoittaa pankkeja tekemään riskiarvion asiakkaistaan. Pankeilla on kuitenkin oikeus kysyä asiakkailtaan vain tarpeellisia tietoja.

Finanssivalvonnan lakimies Maarit Pihkala avasi tarkempia syitä pankkien kysymyksille tiedotustilaisuudessa, jonka perusteella STT koosti alla olevat vastaukset.

 

Miksi pankit kysyvät asiakkailta erikoisia kysymyksiä?

Lain mukaan pankeilla on oltava tarvittavat tiedot asiakkaistaan. Rahanpesua ja terrorismia torjuva lainsäädäntö velvoittaa pankit hankkimaan tietoja ja tekemään riskiarvion asiakkaistaan. Kysely on yksi tapa tietojen hankkimiseen.

 

Kuka päättää, mitä pankit kysyvät?

Pankit päättävät kysymyksistä itse. Laki antaa pankeille oikeuden kysyä asiakkaan toiminnasta, liiketoiminnasta, perusteista palvelun käyttämiselle, asiakkaan edustajista, omistussuhteista, taloudellisesta asemasta, varojen alkuperästä ja merkittävistä julkisista tehtävistä. Pankit eivät saa kysyä asiakkailtaan turhia tietoja. Pihkala toteaa, että toisinaan on vaikea sanoa, missä turhan tiedon raja kunkin asiakassuhteen kohdalla kulkee. Kaikki kysymykset eivät välttämättä ole esimerkiksi rahanpesuriskin kannalta olennaisia kaikille asiakkaille.

 

Miksi pankit kysyvät poliittisesta vaikutusvallasta?

Pankkien on kysyttävä asiasta, koska kansainvälisesti ajatellaan, että poliittista vaikutusvaltaa käyttävät henkilöt tuovat mukanaan suuremman riskin. Kysymys on osa lain velvoittamaa riskiarvioita.

 

Kuka on poliittisesti vaikutusvaltainen henkilö?

Termi tulee englanninkielisestä nimityksestä politically exposed person, jolla tarkoitetaan merkittävää julkista valtaa käyttäviä henkilöitä. Tällaisia henkilöitä ovat esimerkiksi valtion päämiehet, korkeissa sotilasviroissa toimivat henkilöt ja suurlähettiläät. Tällä hetkellä pankkien kysymys koskee vain ulkomaisia yhteyksiä. Lakiuudistuksessa vuonna 2017 mukaan ovat tulossa myös kotimaiset kytkökset.

 

Mitä pankki tekee, jos asiakkaan hyvä ystävä on vieraan valtion päämies ja asiakas haluaa hoitaa pankkiasioitaan normaalisti Suomessa?

Pankki harkitsee asiaa riskiarvionsa mukaan. Tyypillisesti pankki seuraa silloin asiakastaan tarkemmin. Lain mukaan pankkivirkailijan on haettava asiakassuhteen perustamiseen esimiehensä hyväksyntä ja tutkia asiakkuutta tarkemmin.

 

Voiko asiakas kieltäytyä vastaamasta pankin kysymyksiin? Mitä tapahtuu jos asiakas ei suostu vastaamaan?

Kyllä, asiakas voi kieltäytyä vastaamasta pankin kysymyksiin, mutta pankki voi viime kädessä irtisanoa asiakassuhteen. Pankki voi myös kieltäytyä avaamasta asiakkuutta, jos se ei saa tarpeeksi taustatietoja.

 

Kuka valvoo, että asiakas vastaa totuudenmukaisesti?

Pankkien tehtävä on arvioida tietojen todenperäisyyttä ja riittävyyttä. Pihkala arvelee, että pankkien mahdollisuudet tietojen tarkistamiseen ovat rajalliset.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tietosuojavaltuutettu setvii pankkien kysymyksiä