Pappi kavalsi iäkkäältä läheiseltään yli 90 000 euroa, tuomittiin ehdolliseen vankeuteen

Rovaniemellä pappina työskennellyt 65-vuotias mies tuomittiin keskiviikkona vuoden ehdolliseen vankeuteen törkeästä kavalluksesta. Mies avusti hänelle läheistä iäkästä henkilöä raha-asioiden hoitamisessa tämän terveydentilan takia, ja hänellä oli käytössään avustettavan pankkikortti ja pankkitunnukset.

Kemi-Tornion käräjäoikeuden mukaan mies kavalsi avustettavalta yli 90 000 euroa vuosina 2013–2015. Kirkkoherranvirastosta kerrotaan, että mies ei enää toimi pappina, vaan on jäänyt eläkkeelle tänä vuonna.

Mies on mediatietojen mukaan tuomittu myös aiemmin. Vuonna 2012 hänelle langetettiin kirjanpitorikoksista kahdeksan kuukautta ehdollista vankeutta.