Paraatin paluuliikenne ruuhkautui kaduille - juhlassa sairauskohtaus ja pari päihtynyttä

Suomen itsenäisyyspäivän sotilasparaatin järjestelyt sujuivat eikä menoliikenteessä sattunut kolareita. Paluuliikenne sen sijaan ruuhkautui noin tunniksi.

Paraatin päättymisen jälkeen Kuopion keskustan kadut olivat paikoin erittäin ruuhkaisia paluuliikenteen takia. Poliisin tietoon ei kuitenkaan tullut vakavia onnettomuuksia ruuhkissa.

Valtakunnallinen sotilasparaati järjestettiin Kuopiossa itsenäisyyspäivänä iltapäivällä. Paraatin alkua ennen yleisössä sattui sairauskohtaus, jonka vuoksi kutsuvieraskatsomoon jouduttiin hälyttämään ensin lääkintäjoukkoja ja sitten ambulanssi.

Ambulanssi vei hoidettavan paikalta hoitoon.

Avun saannin järjestämisen vuoksi paraatin alku marssivilta joukolta viivästyi suunnitellusta. Sen vuoksi ylilennot eivät olleet aivan niille suunnitteluilla kohdilla, vaan Hornetit lensivät jo ennen jalan marssivaa osastoa.

Poliisi poisti paraatin aikana alueelta kolme henkilöä, jotka olivat päihtyneitä. Lisäksi poliisi otti kiinni yhden henkilön häiriökäyttäytymisen vuoksi.

Tapahtuman menoliikenteessä ei saattunut isoja vahinkoja.

Paraatin aikana joku ajoi Vuorikadulla liikennevalopylvääseen, joka vääntyi paikoiltaan.

Paraatin paluuliikenne ruuhkautui Kuopiossa etenkin Kirkkokadun ja Musiikkikeskuksen suunnassa sekä pohjoiseen moottoritielle päin vievällä reitillä,

Kirkkokadulla ongelma oli, että osa autoilijoista jäi pitkäksi aikaa seisomaan tasa-arvoisiin risteyksiin, joissa ei ollut liikennevaloja eikä liikenteenohjausta. Ruuhkat purkautuivat kuitenkin ongelmitta lopulta jonottamisella.

Liikenteen poikkeusjärjestelyt purettiin pääosin keskiviikkoillan aikana.

Paraatin yleisömäärä rikkoi reilusti 20 000 rajan - kalustonäyttely oli huippusuosittu

Mittavat turvajärjestelyt näkyivät - liikenne sujui pääosin hyvin paraatipäivänä