Pardia aloittaa yt-neuvottelut, voi irtisanoa 25

STTK:lainen Pardia aloittaa yt-neuvottelut. Alustavan arvion mukaan irtisanomistarve on enintään 25 henkilöä.

Yt-neuvottelut koskevat koko henkilöstöä. Pardian toimistossa työskentelee noin 40 henkilöä.

Pardian hallitus päätti tänään aloittaa selvitystyön järjestön toimintatavan, organisaation sekä Pardian ja sen jäsenjärjestöjen tehtäväjaon uudistamisesta. Uudistukset voivat johtaa tehtävien vähentymiseen.

Henkilövähennykset toteutetaan kesäkuun loppuun mennessä.

Palkansaajajärjestö Pardialla on kaikkiaan noin 55 000 jäsentä. Enemmistö työskentelee valtion virastoissa ja laitoksissa, mutta jäseniä on myös liikelaitoksissa, yrityksissä, yliopistoissa ja Kelassa. Pardia on yksi STTK:n suurimmista jäsenliitoista ja siihen kuuluu 24 jäsenjärjestöä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Ensin reilusti lämpöasteita Oulun seudulle saakka, keskiviikkona pakastaa hieman – lunta ei ole edelleenkään luvassa etelään

Ilkka: iisalmelaistaustainen Riikka Pirkkalainen hakee jatkokautta keskustan puoluesihteerinä

Nopeita liikenneyhteyksiä, digipalveluja, työperäistä maahanmuuttoa ja yritysten tukemista – Näin asiantuntijat pitäisivät maakunnat elinvoimaisina

Ruokavirasto: Raakasuklaan nimeä ei pidä käyttää suklaata myytäessä

Lentojen viivästymisvalitukset yhä kärjessä Kuluttajariitalautakunnassa – pysäköintiin liittyvät valitukset kasvussa uusien sovellusten vuoksi

Taksilupien määrä jopa tuplaantunut isoissa kaupungeissa, mutta samalla hinnat nousivat – "Ei ole näkynyt sitä paljon hehkutettua piilokysyntää, mitä ministeriössäkin lupailtiin"

Käytännöt vegaaniruoan tarjoamisesta päiväkodeissa vaihtelevat eri puolilla maata – Helsingin päiväkodeissa saa vegaaniruokaa, Oulussa ei

Suomi-neidon pää on jäässä mutta varpaita lämmittää – talven pakkasennätys meni uusiksi Utsjoella

Naisten sterilisaatioiden suosio on romahtanut – miehillä taas toimenpiteen suosio on kasvanut

Yhä useamman potilaan lääkereseptin kirjoittaa sairaanhoitaja – jo liki viidelläsadalla oikeus tähän

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.