Passin uusimista halutaan helpottaa

Passin uusimista halutaan helpottaa. Sisäministeriö selvittää, voitaisiinko passiin myöntää oikeus kymmeneksi vuodeksi, vaikka itse asiakirja olisi voimassa ajasta vain puolet.

Viiden vuoden jälkeen jatkopassi myönnettäisiin henkilölle suhteellisen automaattisesti, kertoo sisäministeri Päivi Räsänen. Tällöin passia ei tarvitsisi käydä uusimassa poliisiasemalla, paitsi jos henkilötiedot ovat muuttuneet.

Poliisin lupahallintopäällikön Minna Gråstenin mukaan muutos vaikuttaa mahdolliselta.

- Tänä vuonna on selvitetty, millaisia toimia muutos edellyttäisi. Toistaiseksi ei ole tullut vastaan mitään estettä toteutumiselle, Gråsten toteaa.

Nykyisin kymmenen vuoden passeja ei myönnetä Suomessa, koska valmistajat eivät voi taata passien sirujen toimivan niin pitkään.

Asiakkaan luparallia pyritään helpottamaan jo loppuvuonna passilain uudistuksella. Tarkoitus on, että passivalmistaja toimittaisi valmiin passin hakijalle kirjattuna kirjelähetyksenä. Vanhaa passia ei tarvitsisi palauttaa viranomaiselle. Näin asiointi poliisin lupapalvelussa vähenisi.

Uusimmat

Kotimaa

Uusi menetelmä ehkäisee ulkomaisten mansikoiden myyntiä suomalaisina

Käytettyjen kännyköiden kauppa kasvaa – huomioi nämä asiat, jos aiot ostaa puhelimen uusiokäyttöön

Moni ei saa pitää kesälomaa neljää viikkoa putkeen

Kommentti: Jussi Halla-aho taputellaan Tampereella jatkokaudelle – varapuheenjohtajuudesta kahden vahvan naisen kisa

Etelässä paistaa, pohjoisessa päivä on epävakainen

Helsinki Pride -viikko alkaa, liike-teemalla halutaan lisätä tietoa vähemmistöryhmien yhteisestä historiasta

Suurin osa eduskuntapuolueiden johtajista ei sallisi sukupuolen korjaamista alaikäisille – Helsinki Pride: "Lasten oikeuksia koskeva kysymys"

Muutaman kymmenen hengen mielenosoituksesta koko kansan juhlaksi – Pride-kulkue on paisunut sateenkaariväen tapahtumasta kymmeniätuhansia marssijoita kerääväksi yleisötapahtumaksi

Miten huumepoliisin päällikköä Jari Aarniota alettiin epäillä huumekauppaa pyörittäneeksi Pasilan mieheksi? Hovioikeus antaa ratkaisunsa niin sanotussa tynnyrijutussa torstaina

Juhannus oli sään ääripäiden juhlaa: Yhtäällä hellettä ja toisaalla lähellä nollaa, 10  000 salamaa ja myrskypuuskia

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.